Ennaltamäärääminen
Kysymys: Raamatussa puhutaan monesti valituista, mm. Roomalaiskirjeessä. Mitä tämä tarkoittaa - eikö Jumala haluakaan tavoittaa kaikkia evankeliumilla, onko ennalta määrättyjä pelastukseen?
Vastaus
Israelin kansan valinta erityisasemaan Vanhassa testamentissa oli Jumalan suurta armoa (Jes. 41: 8-20). Asema ei kuitenkaan johdu valitun erinomaisuudesta, vaan yksin Herran tahdosta: »Ei Herra sen tähden ole mieltynyt teihin ja valinnut teitä, että olisitte lukuisammat kaikkia muita kansoja, sillä tehän olette kaikkia muita kansoja vähälukuisammat. . .» (5. Moos. 7: 7). Valinnasta seuraa erityinen kuuliaisuuden vaatimus: »Ainoastaan teidät minä olen valinnut. . . sen tähden minä kostan teille kaikki teidän pahat tekonne» (Aam. 3:2). Valintaan liittyy palvelustehtävä: Israel on Herran palvelija, pakanain valkeus, Jumalan todistaja; »kansat vaeltavat sinun valkeuttasi kohti» (Jes. 43: 10; 49: 6; 60: 3). Kansan tottelemattomuuden vuoksi valinnan lupaus kohdistuu lopuksi enää Israelin »jäännökseen» (esim. Sak. 8: 12). Vaikka valinta tapahtuu yksinomaan Jumalan armosta ja rakkaudesta, se ei toteudu historiassa automaattisesti, vaan se edellyttää valitun kuuliaista vastuullisuutta.
Tämä on yhtenä taustana Uuden testamentin opetukselle. Valinta on yksin Jumalan eikä se perustu valitun arvollisuuteen (1 Kor. 1:26-30). Valinta tapahtuu Kristuksessa; erityisesti Johannes kertoo Jeesuksen sanovan: »Minä valitsin teidät» (Joh. 6: 70; 13: 18; 15: 16, 19). Pojan suorittamassa valinnassa vaikuttaa Isä, joka »antaa» Pojalle valitut (Joh. 6: 65). Jumala valitsee meidät »Kristuksessa ja Kristuksen tähden». Valinta Kristuksessa on toisaalta niin riippumaton valittujen laadusta ja ratkaisusta, että sen sanotaan tapahtuneen »ennen maailman perustamista». Toisaalta valinta on valintaa tehtävään, mikä edellyttää valitun vastuullisuutta: Jumala on »valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään rakkaudessa» (Ef. 1:3-5). Valittuja ovat paitsi opetuslapset ja apostolit sekä tietyt kirkon virkamiehet (esim. Luuk. 6:13; Joh 6:70; Apt. 1:2, 24; 6: 5) erityisesti koko kirkko, joka on Jumalan uusi valittu kansa, Israelin valittu jäännös (Room. 11: 5-7), »valittu suku, kuninkaallinen papisto» (1 Piet. 1: 9). Tätä kysymystä koskevat Jeesuksen vertaukset viinitarhaan lähetetyistä veljeksistä, viinitarhureista ja kuninkaan pojan häistä (Matt. 21—22).
Raamatun valintaa koskevan opetuksen pohjalta kirkkoisä Augustinus kehitti oppinsa predestinaatiosta eli ennaltamääräämisestä, jonka Calvin kärjisti väitteeksi, että Jumala on edeltä käsin määrännyt tietyt ihmiset autuuteen ja toiset kadotukseen. Luterilaiset tunnustuskirjat, jotka käsittelevät kysymystä laajasti, torjuvat tämän ja pyrkivät selittämään valintaa Raamatun pohjalta ja vanhurskauttamisoppiin liittyen. Valinta on »lohdullinen uskonkappale»: Jumala tahtoo kaikkien pelastusta, hän ei valitse ketään turmioon. Valintaa ei pidä käsittää deterministisesti (determinismi on oppi, jonka mukaan kaikki on edeltä määrättyä) eikä Jumalan salatusta tahdosta käsin, vaan hänen ilmoitetusta sanastaan eli Kristuksesta: »Hänestä meidän siis on etsittävä Isän iankaikkinen valitsemus, onhan hän iankaikkisessa, jumalallisessa neuvossaan päättänyt, ettei hän tahdo tehdä autuaiksi muita kuin ne, jotka tuntevat hänen Poikansa Kristuksen ja todella uskovat häneen». Kristus taas on tunnettavissa armonvälineissä: Jumalan kutsu kohtaa meidät saarnan ja sakramenttien välityksellä, jotka synnyttävät uskon ja kuuliaisuuden. Nämä välineet ovat seurakunnalla: »Tämä uskonkappale antaa myös ihanan todistuksen, että Kristuksen seurakunta on oleva ja pysyvä vastoin kaikkia ’helvetin portteja’.”
Kirjoittaja
