RUKOUSTAPAKUUTIO

Rukoustapakuution avulla rukoillaan monin eri tavoin ja luovuutta käyttäen.
Rukoustapakuutioita voi käyttää lasten, nuorten ja aikuisten kanssa rukoilemiseen.
Kuutiota heitetään nopan tapaan. Jokaisen heiton jälkeen toimitaan symbolin mukaisesti.
Vinkki: Rukoustapakuutiota voi käyttää yhdessä rukousaihekuution kanssa.
RUKOUSTAPAKUUTION AVULLA RUKOILEMINEN
1. Mietitään rukousaiheita.
Mietitään yksin tai yhdessä rukousaiheita. Tämän voi tehdä myös Rukousaihekuution avulla.
2. Heitetään kuutiota
Heitetään kuutiota kuin noppaa.
3. Rukoillaan yhdessä
Rukoillaan kuution osoittaman symbolin mukaisesti.

KIRJOITUS TAI LAULU
Kirjoitetaan oma rukous (”psalmi”) tai lauletaan rukouslaulu.
– Kuution heittäjä valitsee, kirjoittavatko kaikki oman rukouksen, kirjoitetaanko se yhdessä vai lauletaanko. Jos lauletaan, hän valitsee laulun, jonka kaikki laulavat yhdessä. (Ohjaajan kannattaa jo etukäteen valita kokoelma rukouslauluja, joista voi valita yhden.)
– Pienimmät voivat myös piirtää rukouksensa.
Vinkki: Jos kirjoitetaan omia rukouksia, kerää ne talteen. Niitä voi hyödyntää myöhemmin.

KÄDET
Laitetaan kädet eri asentoihin (esim. koholle tai ristiin), taputetaan tai napsautetaan sormia tms.
– Kuution heittäjä kertoo ja näyttää, mitä käsillä tehdään ja muut seuraavat perässä.
– Heittäjä tai ohjaaja rukoilee ääneen tai kaikki rukoilevat hiljaa mielessään ja heittäjä päättää rukouksen sanomalla ”Aamen”.
– Vaihtoehtoisesti heittäjä tai ohjaaja voi valita kuunneltavan rukouslaulun, ja koko ryhmä taputtaa, napsuttaa ja tanssii Jumalan kunniaksi.

ÄÄNI
Rukoillaan ääneen: ryhmässä, yksin tai vuorotellen.
– Omin sanoin rukoilemisen vaihtoehtona joko ohjaaja tai heittäjä (yksin tai parin kanssa) lukee ääneen jonkin Raamatun rukouksen. Raamatun rukouksia löytyy Rukousaihekuution ohjeista.
– Voidaan myös mennä piiriin käsi kädessä. Joku aloittaa rukouksen ääneen rukoilemalla. Kun hän on lopettanut, hän puristaa oikealla puolellaan olevan kättä ja tämä voi jatkaa rukousta. Jos hän ei halua rukoilla ääneen, hän voi puristaa oikeaa kättään ja vuoro siirtyy seuraavalle. Jatketaan niin kauan, että kaikki ovat olleet rukousvuorossa. Kaikkien ei siis tarvitse rukoilla ääneen, mutta rukoukseen ei tällä tavalla myöskään tule kiusallisia taukoja.

ASENTO
Rukoillaan Jumalaa seisoen, polvistuen, kävellen tai lattialla maaten.
– Kuution heittäjä päättää rukousasennon (esim. seisoen, istuen, lattialla maaten, polvistuen) ja näyttää sen malliksi. Hän itse (tai ohjaaja) rukoilee ääneen asennon aikana. Muut voivat rukoilla hiljaa omassa mielessään.
– Vaihtoehtoisesti voidaan laittaa esiin erilaisia rukousaiheita esimerkiksi kortteihin kirjoitettuna tai kuvina: minä, perhe, koulu, seurakunta, oma asuinpaikka, muut maat jne. Jokainen valitsee itselleen kortin ja rukoilee sen valitsemassaan asennossa. Kuution heittäjä päättää rukouksen sanomalla ”Aamen”.

HILJAINEN RUKOUS
Rukoillaan hiljaa omassa mielessä tai kuiskaten.
– Kaikki voivat rukoilla yhä aikaa hiljaa mielessään tai kuiskaamalla. Kun kuution heittäjä sanoo ”Aamen”, rukous lopetetaan.
– Vaihtoehtoisesti jokainen voi rukoilla hiljaa omassa mielessään ja lopetettuaan sytyttää kynttilän. Ollaan hiljaa niin kauan, kunnes jokainen on sytyttänyt oman kynttilänsä.
– Rukoileminen ei aina ole puhetta – se voi olla myös Jumalan edessä lepäämistä, vaikka kynttilän valossa.

JOKERI
Valitaan mikä hyvänsä viidestä symbolista.
– Jos kuutiota heittämällä tulee jokeri, heittäjä saa valita symbolin ja sen mukaisen rukouksen tavan (ääneen, hiljaa, istuen, seisoen, laulaen jne.).
Idea rukouskuutioiden taustalla
”Miten voisimme opettaa lapsiamme rukoilemaan?” kysyin eräällä automatkalla vaimoltani Claudialta. Hänen vastauksensa oli nopea, yksinkertainen ja aseistariisuva: ”Tietenkin Isä meidän -rukouksen avulla!” Tuossa rukouksessa on kaikki, mikä on tärkeää ja oikein, sekä lapsille että aikuisille. Sen voi rukoilla sellaisena kuin se on kirjoitettu Raamatun vuorisaarnaan. Mutta Isä meidän -rukous on myös mallirukous, jonka avulla voi tutustua rukoilemiseen yleisesti. Rukousaihekuutio ja rukoustapakuutio syntyivät kysymykseni pohjalta, kun etsimme luovia tapoja rukoilla lasten kanssa.
– Ruedi Kündig
Tutustu myös erillisiin ohjeisiin, miten opettaa rukouskuutioiden avulla Isä meidän -rukousta!
Copyright: Ohjeet Sveitsin saksankielisen Scripture Union -liikkeen tekemän Rukoustapakuution käyttämiseen. Ohjeita ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen ilman tekijän suostumusta.
© Bibellesebund Schweiz (2019)
Sisältö: Ruedi Kündig
Kuvitus: Claudia Kündig
Toimitus: Sara Schmidt
Suomenkielisten ohjeiden käännös, toimittaminen ja taitto: Raamatunlukijain Liitto
