Andreas-kummitoiminta
Andreas-kummi tukee nuoren kasvua kristittynä, vaikkei hän nuorta itse välttämättä tunnekaan. Kummi lahjoittaa rippikoulunuorille Liftari – Sanasta laiffii -raamattujulkaisun ja rukoilee heidän puolestaan. Toimintaa operoi Raamatunlukijain Liitto.
Käytännön toimintavaihtoehtoja on kaksi.
Vaihtoehto 1.
Aikuinen ilmoittautuu RLL:n Andreas-kummiksi ja samalla kertoo, monelleko nuorelle hän haluaa kustantaa Liftari – Sanasta laiffii -lehden.
RLL:ssa yhdistetään Andreas-kummien lahjat ja toimitetaan lehdet yhteistyössä mukana oleville rippikouluille. Kummi saa meiltä laskun, jolla maksaa kustantamansa lehdet, sekä myöhemmin ryhmän tiedot esirukousta varten.
Vaihtoehto 2.
Aikuinen voi toimia Andreas-kummina myös jollekin itse valitsemalleen rippikouluryhmälle esim. omassa seurakunnassaan. Tällöin Andreas-kummi yksin tai yhdessä ystävien tai raamattupiirin tms. kanssa kustantaa lehdet koko rippikouluryhmälle taikka sen isosille. Kummin itsensä tulee sopia asiasta tuon rippikoulun vetäjän kanssa.
Kummin tulee ilmoittaa RLL:lle kummitietojen lisäksi myös rippikouluryhmän ja sen vetäjän tiedot sekä lehtien toimitusosoitteen. Tässä vaihtoehdossa: olethan yhteydessä RLL:n toimistoon joko sähköpostilla tai soittamalla.
Haluatko kummiksi?
Jos haluat osallistua raamattutyöhön Andreas-kummina, ilmoittaudu joko alla olevalla nettilomaakkeella tai ole yhteydessä RLL:n toimistoon p.045 1223 664 (ma, ti, to klo 10-15) tai lähetä sähköpostia osoitteeseen tilaukset(at)rll.fi.