Hetkisen lukijat kertovat, miten raamatunlukuoppaan käyttö on vaikuttanut heidän elämäänsä.
Olen muutaman vuoden lukenut päivittäin Hetkinen-lukuopasta ja se on syventänyt Raamatun tuntemustani merkittävästi. Enpä olisi arvannut, miten pieni "siemen" voi olla näin voimallinen.
- Tuija
Jo kohta 30 vuotta sitten isäni tilasi minulle ensimmäisen Hetkisen. Lehden nimi oli silloin Luemme Raamattua.
Kiitos nuorelle teologian opiskelijalle vinkistä käyttää lukuopas Hetkistä. Hän oli minulle tärkeä sanansaattaja. Ja kiitos jokaiselle oppaan kirjoittajalle!
Olen pysyvästi kiitollinen jo edesmenneelle ystävälleni, joka tilasi minulle Hetkisen vuosia sitten. Hetkinen muutti kokonaan Raamatun lukemisen rutiinini, esim. ajankohta muuttui illasta aamuun, jolloin olen virkeimmilläni.
Olen ollut vuosikymmeniä Hetkisen lukija. En edes tarkalleen muista, milloin liityin lukijoiden joukkoon. Aamuni ei ala, ellen lue ensin päivän annosta Raamatusta. Ja Hetkisessä se annos on ollut sopivan suolainen ja ravitseva.
Kolme vuotta takaperin pääsin Alfa-kurssille kertaamaan kristinuskon perusasioita. Sehän on vähän kuin aikuisten rippikoulu. Opin siellä tuntemaan Pyhää Henkeä, joka oli aikaisemmin jäänyt vieraaksi. En myöskään ollut aiemmin saanut luettua Raamattua.
Lähetystyössä ollessa on yleensä koko ajan Sanan jakajana ja oman hengellisen ravinnon saaminen ei ole niin helppoa kuin täällä kotimaassa.
Olen lukenut Raamattua rippikouluajoista saakka enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Hetkiseen tutustuin lukion jälkeen Kansanlähetysopiston Raamattulinjalla. Joka arkiaamu opistolla pidettiin henkilökohtainen hartaushetki, jossa lukuoppaan avulla märehdittiin Jumalan sanaa. Opin tykkäämään Hetkisestä nopeasti, koska se toi selkeyttä ja monipuolisuutta lukemiseen ja apua tekstin…
Raamatunlukuopas Hetkistä olen tilannut itselleni yli 40 vuotta. Lehtinen on minulle raamatunlukuystävä. Se pitää huolen, että vietän Raamatun sanan seurassa hiljaisen hetken. Viime vuosina selitykset ovat tulleet erityisen lähelle. Olen jakanut iloani oppaasta myös jonkun ystäväni kanssa. Kaikki muut lehdet…
Nautin joka aamupalallani tuhdin vitamiinipommin, joka antaa minulle parhaan aloituksen päivään. Tehokkaammin kuin tyrnimarja se ravitsee henkeäni ja kiinnittää mieleni Raamatun sanaan. Vuosia tätä nauttineena huomaan, miten hyvää se on tehnyt terveelle jumalakuvalle ja Raamatun ymmärrykselle. Maailman uutiset luen myös, mutta…