Kysymys: Miksi pitää suullaan tunnustaa uskonsa Jeesukseen? Jumalahan tietää meidän kaikki ajatuksemme. Eikö riittäisi, että hiljaisuudessa uskoo sydämessään asian olevan siten? (Room. 10:9.)
Kysyjä on hyvinkin oikeilla jäljillä, kun hän ajattelee suullaan tunnustamisen olevan välttämätöntä sielunvihollisen juonia varten. Hän kirjoittaa näin: ”Jos siis saatana väittää Jumalalle, ettei tuokaan henkilö missään vaiheessa kertonut uskovansa Jeesuksen sovitustyöhön, Puolustajamme vetää esiin tämän kortin, jossa Hän kertoo meidän suullamme, ääneen tunnustaneemme Jeesuksen sovitustyön kohdallemme. Siten saatana ei voi enää väittää vastaan uskomme perustusta, koska hän on kuullut itse tuon tunnustuksen.”
Tämä on varmaankin yksi tärkeä näkökulma. Lisäksi voisi todeta, että suullinen todistus Jeesuksesta on luonnollista, koska usko ei ole vain yksityisasia, kuten usein ajatellaan. Kristillinen usko meissä on jotain, jota ei voi kätkeä. Jeesus julisti vuorisaarnassaan, ettei ylhäällä vuorella oleva kaupunki voi pysyä piilossa. Eikä lamppua sytytetä ja laiteta sitten vakan alle, vaan lampunjalkaan loistamaan kaikille huoneessa oleville. (Matt. 5:14–15.)
Usko näkyy meistä. Se näkyy sekä sanallisena todistamisena että hyvinä tekoina, julistuksena ja palveluna. Kysymys suullisesta Jeesuksen tunnustamisesta liittyy pelastusopin kokonaisuuteen, jossa on kyse uskon ja tekojen suhteesta. Kysyjän lainaama raamatunkohta Room. 10:10 jatkuu: ”Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.”
Apostoli Jaakob korosti kirjeessään tekojen merkitystä elävän uskon ilmaisijana, Jaak. 2:14, 18–20: ”Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? – – Ehkä joku nyt sanoo: ´Sinulla on usko, minulla teot.´ Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet – pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?”
Kun Johannes kuvaa viimeistä tuomiota, hän toteaa moneen kertaan, että tuomio julistetaan tekojen perusteella, mm. Ilm. 20:12–13: ”Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.”
Näiden raamatunkohtien valossa suun tunnustus kysyjän esittämässä merkityksessä on tulkittava teoksi, jota meiltä vaaditaan pelastuaksemme. Kuitenkin luterilaisina korostamme Raamattuun perustuen, että pelastus on yksin armosta, uskon kautta Kristukseen. Siinä ei meidän sanoillamme tai tekemisillämme ole mitään merkitystä. Niin usko kuin pelastuksemmekin on kokonaan Jumalan teko ja hänen lahjansa. Mutta tämä lahjaksi saamamme usko näkyy väistämättä hyvinä tekoina. Ne ovat siis seurausta elävästä uskosta. Jollei olisi näkyviä tekoja, joihin myös suullinen Jeesuksen tunnustaminen kuuluu, usko olisi kuollut ja hyödytön, kuten Jaakob kirjoittaa. Tai hyvien tekojen puuttuminen osoittaisi, ettei ole uskoakaan. Samasta syystä viimeinen tuomio tapahtuu tekojemme mukaan, vaikka ratkaisevaa silloinkin on suhteemme Jeesukseen.
Suullansa uskonsa tunnustaminen ei ole Jeesukseen uskovalle Jumalan lain vaatimus, vaan luonnollinen, vapaaehtoinen ja iloinen tehtävä. Se kertoo että uskomme ei ole vain totena pitämistä tai kuollutta uskoa, vaan elävää Jumalan lahjana saatua pelastavaa uskoa.
