Kysymys: Olen tutkiskellut Raamattua. Miksi minusta tuntuu, että Vanhan testamentin Jumala on julmempi, vaikka se sama onkin. Esim. Jumalahan otti niiltä kahdelta, jotka rahoja yrittivät kavaltaa, hengen pois kaikkien nähden. Ja jäädytti suolapatsaaksi, kun Lootin vaimo yritti vilkaista taakse ym ym. Ja epäoikeudenmukaisempi. Antoi mieleiselleen vaan kuninkuuden ym ym... mutta Uudessa testamentissa kun ne yhdistyy niin Jumala on kaikki kolme. Ja ihana Jeesus, joka armahtaa uskomalla häneen. Tuntuu jotenkin oikeudenmukaisemmalta ja nyt armon ajassa Jumala on ollut pelottavan hiljaa.

Vastaus

Kysyjä on oikeassa siinä, että Vanhan ja Uuden testamentin Jumala on sama. Heprealaiskirjeen alku kertoo meille Vanhan ja Uuden suhteesta seuraavasti: ”Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.” (Hepr. 1:1–3.)

Vanha testamentti on Jumalan ilmoitusta, jossa Hän ilmaisee itsensä ja tapansa toimia tässä maailmassa hyvin kouriintuntuvin esimerkein. Israelin kansan historia kertoo, millainen Jumala on kansaansa kohtaan. Kun se kieltäytyi kuulemasta profeettojen kautta annettuja Herran sanoja, se joutui kärsimään syntiensä vuoksi. Mutta aina kun se nöyrtyi parannukseen, se sai myös armon aloittaa uudestaan.

Vanhassa testamentissa korostuu Jumalan pyhyys ja Hänen syvä vihansa kaikkea syntiä kohtaan. Meidän mittapuillamme Jumalan täysin oikeudenmukaiset rangaistustuomiot Vanhassa testamentissa saattavat näyttää julmilta, mutta se johtuu usein siitä, että me emme näe synnin kauhistuttavuutta niin kuin pitäisi. Jumalan rakkaus vaatii sitä, että lopulta kaikki vääryys ja synti rangaistaan ja siten synti lopullisesti hävitetään. Lopullisesti se tapahtuu viimeisellä tuomiolla, josta nimenomaan Uusi testamentti meille puhuu (Matt. 25:31–46 ja Ilm. 20:11–15).

Jumalan pyhä viha kaikkinaista syntiä kohtaan näkyy kaikkein syvimmin Uudessa testamentissa siinä, mitä Jeesukselle tapahtui Golgatan ristillä. Siellä Jumalan pyhä viha kohdistui Hänen Ainosyntyiseen Poikaansa, koska Jeesus oli ottanut kantaakseen meidän syntiemme rangaistuksen. Mutta samanaikaisesti samainen Golgatan ristin kärsimys on meille ihmeellinen armon ja rakkauden ilmoitus. Vaikka Jumala vihaa syntiä, Hän suuressa armossaan haluaa pelastaa jokaisen synnin tekijän, joka tulee Hänen luokseen anteeksiantamusta anoen.

Vanhan testamentin ilmoituksen valo ei ole vielä yhtä kirkasta kuin Uuden testamentin valo. Jeesuksessa näemme vasta Jumalan armon sädehtivän kirkkauden, mutta Vanhan ja Uuden testamentin välillä ei ole ristiriitaa. Jos katselemme jotain huonetta hämärässä, näemme kyllä suunnilleen mitä huoneessa on, mutta täydessä valossa samat asiat näemme uudella tavalla selkeinä.

Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa kaikkivaltias Jumala on sekä pyhä ja vanhurskas että armollinen ja rakastava. Jeesuksen kiivaus Hänen puhdistaessaan temppelin ja tuomitessaan kaikkinaisen ulkokultaisuuden kertoo Jumalan pyhyydestä. Jeesuksen kuvaukset viimeisestä tuomiosta ja monet varoitukset kadotuksesta, joka koituu niille, jotka eivät tee synneistään parannusta, osoittavat, että Hän on sama Jumala kuin Vanhassa testamentissakin.

Toisaalta Jeesuksen suunnaton rakkaus suurimpiakin syntisiä kohtaan loistaa Uuden testamentin lehdiltä. Murhamiehet, avionrikkojat, varkaat ja kieltäjät saavat armon, koska Hän itse otti heidän syntinsä kantaakseen ristin kärsimyksiin. Mutta tuo armon suunnaton suuruus ei missään merkitse synnin hyväksymistä. Vain ne, jotka tuomitsevat synnin omassa elämässään, pääsevät iloitsemaan anteeksiantamuksen lahjasta ja yhteydestä Jumalan rakastavan sydämen kanssa.

Kysyjä viittaa Uuden testamentin tapahtumaan, missä Ananias ja Safira kaatuivat kuolleina Pietarin ja seurakunnan keskellä (Ap. t. 5:1–11), kun he olivat valehdellen yrittäneet pettää Pyhää Henkeä. Jumalan armon ja evankeliumin hyvin ymmärtävinä he kuitenkin käänsivät sydämensä epäjumalansa eli rahan puoleen, mutta samalla yrittivät esiintyä ulkokultaisesti parhaimpina ja anteliaimpina kristittyinä. Jeesus osoitti pyhyytensä seurakunnan keskellä ottamalla heidät tästä ajasta oman tuomioistuimensa eteen. Tämä tapaus osoittaa, että Herra haluaa oman seurakuntansa vaeltavan puhtaudessa. Se merkitsee suostumista totuuteen ja syntien tuomista valoon. Missä Herran valo paljastaa synnin, siellä Jeesuksen pyhä ja kallis veri puhdistaa kaikesta synnistä ja saamme elää armon alla.

Kysyjä on huolissaan siitä, että Jumala on nyt armon ajassa pelottavan hiljaa. Kysyjä ehkä tarkoittaa, että emme nyt monenlaisen synnin ja vääryyden levittäytyessä maailmassamme näe Jumalan oikeudenmukaisten tuomioiden toteutumista. Jos hän tarkoitti sitä, niin siihen Pietarin kirje vastaa näin:
”Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät. Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan. Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa – tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta. Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee.” (2. Piet. 3:9–13.)

Jumala antaa tänä armon aikana äänensä kuulua meidän omissatunnoissamme, kun avoimella sydämellä luemme Hänen sanaansa Raamatusta. Herra kehottaa omiensa todistuksen kautta ihmisiä parannukseen, sillä Hän haluaa ihmisten pelastusta: ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.” (2. Kor. 5:19–20.)

Kirjoittaja

Jorma Pihkala

lähetystyöntekijä