Olenko kasteen perusteella uskossa? Miten uskoa tulee elää todeksi?

Kysymys: Mitä on olla oikeasti uskossa, kuka on oikeasti uskossa, miten uskoa tulee elää todeksi? Sanotaan, että kaikki on jo valmiina. Jeesus sovitti kaikkien ihmisten kaikki synnit.

Olen evankelisluterilainen ja kastettu lapsena, olenko kasteen perusteella uskossa? Tuleeko minun tehdä jotakin vielä sen lisäksi, jotta en menetä uskoa, tai elää jotenkin oikealla tavalla uskoa todeksi käytännössä? Miksi minun on niin vaikea käsittää, sisäistää mitä on oikea usko? Kuka voi sanoa, että hän on oikealla tavalla uskossa?

Vastaus

Esiin nousee kokonainen sarja uskoon liittyviä keskeisiä kysymyksiä. Yksi monista kysymyksistä kuuluu: ”Olenko kasteen perusteella uskossa?” Jeesus toteaa uskon ja kasteen pelastavan. Hän jatkaa sitten: ”Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:16). Siis kastettukaan ei pelastu, jos uskoa ei ole. Maailmassa on myös julmia kastettuja, joiden elämässä ei ole minkäänlaisia merkkejä kristillisestä uskosta ja rakkaudesta.

On totta, että pelastuksen asiassa kaikki on jo valmiina. Jeesus on todellakin sovittanut kaikkien ihmisten kaikki synnit. Meillä kenelläkään ei voi olla pelastuksemme perustaan mitään lisättävää, ei mitään omia tekoja, mitkä pönkittäisivät Jeesuksen suorittamaa uhria. Kuitenkaan kaikki ihmiset eivät ole pelastuksesta osallisia. Kaikki eivät usko Jeesukseen eivätkä elä yhteydessä häneen.

Viime kädessä usko on aina Jumalan työtä ja lahjaa. Kukaan meistä ei voi ylpeillä sillä, että minäkin olen ollut niin fiksu, että olen päättänyt ruveta uskomaan. Mutta tässä kohdassa tulemme siihen kysymykseen, että mitä Jumala meiltä odottaa.

Ensinnäkin kenenkään ei pidä ajatella, ettei hänellä olisi mahdollisuutta pelastua. Raamatun mukaan Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden (1. Tim. 2:4). Toiseksi mielessäni on Raamatun lupaus: ”Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille jotka uskovat häneen” (Joh. 1:12).

Siis tässäkin painopiste on siinä, mitä Kristus saa aikaan ja lahjoittaa. ”Hän antaa oikeuden!” Hän herättää uskon. Mutta samalla on kysymys siitä, mikä on ihmisen vastaus Kristuksen valmistamaan pelastukseen ja kutsuun. Tarvitseeko ihminen syntiensä sovittajaa? Kääntääkö hän selkänsä vai kääntyykö hän Vapahtajansa puoleen? Suostuuko hän tunnustamaan syntinsä ja haluaako hän avata oman sydämensä Kristuksen läsnäololle, joka Pyhän Hengen välityksellä tahtoo olla läsnä elämässämme? ”Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.” (1. Joh. 5:12.)

Jeesus rohkaisee meitä myös tällä lupauksellaan: ”Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois” (Joh. 6:37). Tämäkin lupaus on edelleen voimassa. Uskoamme kannattelevat Jumalan sanan muuttumattomat lupaukset, eivät esim. omat muuttuvat tunteemme.

Entä tuo kysymys: ”Tuleeko minun tehdä jotakin vielä sen lisäksi, että en menetä uskoa tai elää jotenkin oikealla tavalla uskoa todeksi käytännössä?” Kristityn jokapäiväistä elämääkään ei ole jätetty meidän omien suoritustemme varaan. Kristus tahtoo kantaa meitä eteenpäin. Silloin tärkeässä asemassa ovat ne lahjat, jotka hän on varannut meitä varten. Jeesus on todennut, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta (Matt. 4:4). Eli samalla tavalla kuin tarvitsemme elääksemme jokapäiväistä leipää, itse Kristus tahtoo ravita ja vahvistaa meitä sillä hengellisellä ravinnolla, jota hänen sanansa, seurakuntayhteys ja ehtoollinen, anteeksiantamuksen, yhteyden ja elämän ateria, tarjoavat.

Kasteenkaan lahjaa kukaan ei voi tehdä tyhjäksi. Sen merkitystä selittäessään Luther on Katekismuksessaan viitannut jokapäiväiseen katumukseen ja parannukseen. Mutta parannuskaan ei ole ihmisen omaa suoritusta tai ansiollisuutta Jumalan edessä. Se on nöyrää oman syntisyytemme tunnustamista. Se on sen tunnustamista ja todeksi elämistä, miten riippuvaisia olemme joka hetki Kristuksen mukana olosta ja armosta. Se on suostumista siihen, että hallitusvalta elämässämme kuuluu Kristukselle.

Kirjoittaja