Kysymys: 1. Moos. 32:25–31, lähinnä jakeen 27 loppuosa: "Mutta Jaakob sanoi: en päästä sinua, ellet siunaa minua." Voiko ihminen vaatia Jumalaa siunaamaan itseään, vai onko tässä kysymyksessä vaatimus? Eikö voi vain pyytää? Miten kohta on muissa käännöksissä? Ja jakeen 30 loppuosa: "Ja hän siunasi Jaakobin siellä." Miksi siis Jaakob sai siunauksen ja mihin asiaan hän sai sen?

Vastaus

Kysymys liittyy tilanteeseen, jossa Jaakob oli palaamassa luvattuun maahan kohtaamaan veljensä Esaun, jonka hän oli aikoinaan pettänyt. Jaakob pelkäsi, että leppymättömässä vihassaan Esau tappaisi hänet. Toisaalta Jaakobilla ei ollut myöskään enää paluuta enonsa Labanin luo jouduttuaan itse lukuisia kertoja petetyksi ja vääryyden uhriksi, vaikka olikin lopuksi päässyt sovintoon hänen kanssaan.

Toisaalta Jaakobilla oli Herralta saatu kehotus palata luvattuun maahan. Hänhän oli saanut pakomatkansa alussa unessa kohdata Herran ja lupaukset, joiden mukaan luvattu maa kuuluisi hänen jälkeläisilleen ja hänen siemenessään (Jeesuksessa Kristuksessa) kaikki maan sukukunnat tulisivat siunatuiksi (1. Moos. 28:12–15).

Jaakob siis tiesi, että Herra olisi hänen kanssaan ja että hän kuuluisi sukuun, jonka kautta synneistä pelastaja tulisi tähän maailmaan. Mutta nyt saapuessaan takaisin luvattuun maahan hänellä oli ”seinä” edessä – uhka, että hänet tapetaan ja että perhe joutuu orjiksi. Hänelle ei ollut auki mitään muuta kuin tie taivaan suuntaan, sinne mistä hän oli saanut nuo suuret lupauksensa. Kysymys oli siitä elämän taistelusta, jota kaikki uskovat eri muodoissaan joutuvat kokemaan: miten Jumalan lupaukset toteutuvat elämän kriiseissä ja ylivoimaisilta tuntuvissa tilanteissa.

Jaakobin ja Herran painiottelu kuvaa sitä sisäistä rukouskamppailua, johon moni uskova noissa tilanteissa joutuu. Herra vie uskovia aivan tarkoituksella noihin tilanteisiin, jotta he näkisivät, että mitään muuta todellista apua ei ole kuin Herran antama siunaus. Se, että Jaakobin painissa Herra ”jää” toiseksi eli häviää ottelun, kertoo Jumalan ihmeellisestä armosta. Herra on valmis ”häviämään”, jotta Hänen omansa pääsisivät voitolle. Viime kädessä tämä Jumalan suostuminen ”heikkouteen” näkyi Golgatan tuskissa, jotka koituivat meille iankaikkiseksi siunaukseksi. Paavali toteaakin, että Jumalan heikkous on suunnattoman väkevä voima meidän pelastukseksemme (1. Kor. 1:25).

Jaakobin rukous ”en päästä Sinua ennen kuin siunaat minua” kuulostaa lähes röyhkeältä vaatimukselta. Hänellä ei ollut kuitenkaan mitään muuta vaihtoehtoa kuin se, että Herra siunaisi hänet tilanteessa, jossa hän oli inhimillisesti katsoen ”ihmisten armoilla”. Herra rohkaisee omiaan sitkeään, kärsivälliseen ja rehelliseen rukoukseen. Siinä saa purkaa sisimpänsä tuskan ja ahdistuksen viimeiseen asti. Herra suostuu häviämään, mutta lopulta antaa Jaakobille merkillisen siunauksen: Herra iskee niin kovaa, että Jaakob joutuu siunattuna jatkamaan matkaansa ontuen. Herran siunaus merkitsi siis ensiksi sitä, että Jaakobin luottamus omiin voimiinsa ja keinoihinsa muserrettiin. Toiseksi siunaus merkitsi sitä, että Herra tarttui asioiden kulkuun siten, että otti Esaun puhutteluunsa, jonka seurauksena tämä suostui sovintoon veljensä kanssa. Viime kädessä siunaus merkitsi sitä, että Jaakobin suvusta todellakin syntyi kaikkien kansojen Messias, Vapauttajakuningas.

Kirjoittaja

Jorma Pihkala

lähetystyöntekijä