Sielun kuolemattomuudesta
Kysymys: Miten ja missä kohtaa Raamatussa mainitaan, että sielu on kuolematon (eikä veressä oleva, kuten Jehovan todistajat sanovat; voidaanko se väite kumota?)
Vastaus
Luomiskertomuksessa sanotaan Raamattumme vuoden 1933 käännöksen mukaan: ”Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu” 1. Moos. 2:7.
Raamatussa sanalla sielu voidaan tarkoittaa fyysisen elämän perustaa, elämän henkeä, joka tekee ihmisen tai eläimen ruumiin eläväksi. Vuoden 1933 käännöksessä puhutaan myös verestä sieluna tai että sielu on veressä, esim. 1. Moos. 9:4; 3. Moos. 17:11 ja 5. Moos. 12:23. Siksi verta ei saanut syödä. Uudemmassa eli vuoden 1992 käännöksessä sana sielu on korvattu sanalla elämänvoima.
Sanalla sielu tarkoitetaan Raamatussa myös ja ennen muuta ihmisen persoonallisuutta eli ns. psyykkistä olemusta, johon kuuluu mm. tietoisuus, tahto ja tunne-elämä. 1. Tess. 5:23:ssa puhutaan ihmisen koko olemuksesta henkenä, sieluna ja ruumiina.
UT puhuu pikemminkin ikuisesta elämästä Jumalan yhteydessä kuin sielun kuolemattomuudesta, esim. Joh. 11:25.
Syntiinlankeemuksen seurauksena ruumis kuolee ja sielu erkanee siitä. (Ilmestyskirjassa puhutaan tapettujen marttyyreiden sieluista, jotka puhuvat Jeesukselle, Ilm. 5:9–11). Mutta Jeesukseen uskovan ruumiskin nousee ylös ja uskova saa jatkaa elämää kokonaisena persoonana Jeesuksen yhteydessä. Ikuinen elämä on siis Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tuntemista eli hänen yhteydessään elämistä, Joh. 17:3.
Sielun kadottamisesta tai menettämisestä puhutaan mm. Matt. 16:26–27:ssa. Luuk. 12:20:ssa Jeesus sanoi rikkaalle miehelle: ”Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin.” Ajatuksena on, että ihminen joutuu vastaamaan ajallisesta elämästään Jumalalle kuolemansa jälkeen. 1. Piet. 1:8–9 puhuu siitä, että uskon päämäärä on sielujen pelastus.
Kirjoittaja
