Mitä ovat apokryfikirjat?

Kysymys: Mitä ovat apokryfikirjat?

Vastaus

Vanhoja perheraamattuja selatessaan monet ovat törmänneet niissä kirjoihin, joita ei nykyiseen Raamattuumme ole sisällytetty. Näitä kirjoja kutsutaan kreikasta tulevalla nimellä apokryfikirjoiksi. Nimen on antanut kirkkoisä Hieronymos 400-luvulla ja se tarkoittaa salattua.

Apokryfikirjat puuttuvat heprealaisesta Raamatusta, mutta ovat mukana mm. jo ennen Kristusta syntyneessä Vanhan testamentin kreikannoksessa, Septuagintassa, jota ensimmäiset kristityt käyttivät paljon. Hieronymos painotti sitä, ettei näitä kirjoituksia tule pitää kanonisten kirjoitusten vertaisina, mutta toisaalta niitä voitiin hänen mielestään käyttää seurakunnan hartauslukemistona.

Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa apokryfikirjat kuuluvat Raamatun kaanoniin ja niitä nimitetään deuterokanonisiksi. Lutherkin sijoitti apokryfikirjat vuoden 1534 Raamatun saksannoksessaan yhtenä ryhmänä Vanhan testamentin loppuun. Hän totesi Hieronymoksen tapaan:”Apokryfikirjat, nämä ovat kirjoja, jotka eivät ole samanarvoisina pidettävät kuin Raamatun kanoniset kirjat, mutta kuitenkin hyödylliset ja hyvät lukea.” Siten oli johdonmukaista, että myös vanhimmissa suomenkielisissä raamatunkäännöksissä nämä kirjat liitettiin Vanhaan testamenttiin.

Apokryfikirjat jaetaan yleensä neljään ryhmään:
1. Historialliset kirjat: 1. Esra, 1. ja 2. Makkabilaiskirja
2. Uskonnollinen kaunokirjallisuus: Tobiaan kirja, Juuditin kirja, lisäykset Esterin kirjaan ja lisäykset Danielin kirjaan.
3. Viisaus. ja opetuskirjallisuus: Siirakin kirja, Viisauden kirja, Baarukin kirja ja Manassen rukous.
4. Apokalypsit (ilmestyskirjat): 2. Esra

Kirjoittaja