Viisaus
Kysymys: Mitkä kohdat raamatussa oli viisaudesta, että Jumala tekee viisaat tyhmiksi ja ne jotka ei mitään ole... ensimmäiseksi ja jne. Miten tuo pitäs ymmärtää ja sitten taas tuo kohta olkaa viisaita kun käärmeet ja lempeitä kuin kyyhykset. Jonkinlainen kultainen keskitie tähän asiaan, kaipaisi.
Vastaus
Kysyjä yhdistää tässä toisiinsa kaksi ajatusta viisaudesta, toisen evankeliumikirjoista, toisen Paavalin Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille.
Tässä, kuten yleensäkin Raamattua tutkittaessa on hyvä tutkia, mihin alkuperäiseen tilanteeseen raamatunkohdat liittyvät. Katsomme ensiksi evankeliumikirjoista, mitä Jeesus tarkoitti käärmeen viisaudella ja kyyhkysen viattomuudella.
Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo jakeessa Matt. 10:16: ”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.”
Nämä sanat Jeesus lausui tilanteessa, jossa hän oli lähettämässä opetuslapsiaan ns. kokeiluluontoiselle evankelioimismatkalle Israelin kansan keskuuteen. Ensinnäkin Jeesus sanoo, että hän lähettää oppilaansa. Kysymyksessä ei ole oppilaista nouseva halu tai päätös tehdä jotakin hienoa tai suurta, vaan Jeesus lähettää. Siksi Matteus kutsuukin opetuslapsia jakeessa Matt. 10:2 apostoleiksi eli lähettiläiksi. Ei suurlähettiläskään, jonka valtio lähettää toiseen valtioon, edusta itseään vaan lähettäjäänsä. Samoin ei kristittykään ole omalla vaan lähettäjänsä
asialla.
Toiseksi on hyvä huomata, ettei Jeesus lupaa oppilailleen menestystä tai suurta asemaa vaan päinvastoin vaikeuksia. Jeesus lähettää omansa täysin tietoisesti vaarojen keskelle. Oppilaat ovat kuin lampaita susien keskellä. Lampailla ei ole oikeastaan sellaisessa seurassa mitään keinoa puolustautua, mistä syystä ne ovat riippuvaisia paimenesta. Ilman häntä lampaat menehtyvät. Tätä totuutta Jumalan ihmisten ei tulisi koskaan unohtaa. Ilman Paimenta he ovat vain suupala ympärillä kierteleville susille.
Tässä yhteydessä Jeesus puhui myös asiasta, johon kysyjä viittasi, eli siitä, että Jumalan lähettämän ihmisen tulee olla yhtä aikaa sekä viisas kuin käärme että viaton kuin kyyhkynen. Jeesus käyttää tässä käärmeestä samaa attribuuttia, jota Septuaginta eli kreikankielinen VT käyttää käärmeestä myös yntiinlankeemuskertomuksessa jakeessa 1. Moos. 3:1. Sana on kreikaksi fronimos. Kummassakin 1900-luvulla tehdyssä suomenkielisessä raamatunkäännöksessä käärmettä kuvataan 1. Moos. 3:ssa kavalaksi, joten me emme näe tässä yhtä selvää yhteyttä lankeemuskertomukseen kuin ne alkuperäiset evankeliumikirjan lukijat, jotka olivat tottuneet lukemaan Septuagintaa.
Jeesus käyttää samaa sanaa myös Luuk. 16. luvun alun vertauksessa epärehellisestä taloudenhoitajasta. Siinä taloudenhoitaja sai ennen potkujen saamista hankituksi itselleen ystäviä pienentämällä isäntänsä velallisten velkakirjoihin merkittyjä summia. Siinä yhteydessä alkutekstissä käytetään myös samaa attribuuttia. Luukkaan kohdassa sana käännetään vuoden 1992 raamatunäännöksessä viisaaksi ja vuoden 1938 käännöksessä ovelaksi.
Jeesus siis sanoo, että jotakin tästä käärmeen paratiisissa osoittamasta älykkyydestä tai oveluudesta pitäisi näkyä myös opetuslasten toiminnassa, kun he kertovat Jeesuksesta toisille ihmisille.
Mikä on siis Jeesuksen viesti? Eiköhän sanoma ole selvä. Jeesus ei tahdo, että hänen omansa olisivat jonkinlaisia tahdottomia nukkeja, joita muut voivat heitellä sinne tänne. Hän tahtoo, että heillä on selvä päämäärä toiminnalleen, johon he pyrkivät yhtä antaumuksellisesti kuin konsanaan käärme paratiisissa. Nämä sanat, toisin sanoen, poistavat kristityiltä mahdollisuuden turvautua ns. väärään nöyryyteen. Tarkoitan sillä asennetta, josta on tullut jossain määrin jopa kristityn malli, ainakin Suomessa. Sen mallin mukainen kristitty ei nouse milloinkaan mitään eikä ketään vastaan, vaan suostuu muka kristillisyytensä nimissä alistumaan kaikenlaiseen vääryyteenkin ja suostuu siitä syystä myös luopumaan tärkeimmästä tehtävästään eli evankeliumin välittämisestä tämän maailman
keskellä . Kuitenkaan sellaisessa asenteessa ei ole mitään kristillistä, sillä kristillisyyteen ei kuulu tietenkään vääryyden suojeleminen mutta ei myöskään evankeliumin välittämisestä luopuminen.
Kun siis Jeesus kehottaa opetuslapsiaan ottamaan oppia käärmeeltä, joka sai ihmisen lankeamaan syntiin, meidän kannattaa miettiä omaakin elämäämme. Olemmeko omissa ihmissuhteissamme, yhteisöissämme ja jopa koko yhteiskunnassa ajaneet lähettäjämme asiaa yhtä innokkaasti kuin käärme ajoi omaa asiaansa paratiisissa?
Mutta tokihan tiedämme, että paratiisin käärmeen motiivina oli Jumalaa vastaan nouseminen. Siksi Jeesus lisää, että samaan aikaan, kun opetuslapsi toimii älykkäästi kuin käärme, hänen on oltava myös viaton kuin Pyhän Hengen vertauskuvana käytetty kyyhkynen. Paratiisin käärme ei ollut viaton, vaan sen tarkoitusperät olivat pahat ja turmiolliset. Sen sijaan opetuslasten toiminta ei vahingoita ihmisiä niin kuin kyyhkynenkään ei ole kenellekään vaaraksi. Siksi Jeesuksen omien toiminta kestää aina päivänvalon. Heillä ei ole salattavaa tai peiteltyjä juonia. Kaikki on avointa. Kaikki on tarkoitettu lähimmäisen parhaaksi.
On vaarallista olla yksipuolinen. Pelkkä käärmeen oveluus tuo tuskaa ja murhetta. Toisaalta pelkkä kyyhkysen viattomuus ei vie lähettäjän asiaa eteenpäin. Siksi Jeesuksen lähettilään on oltava kumpaakin, sillä
tavoitteena ei ole vain oleminen ja vaaran välttely, vaan tehtävän suorittaminen. Ja selvää tietenkin on, ettei sellainen toiminta jätä ketään kylmäksi. Moni nousee sellaista vastaan, ja silloin on totta myös se, että Jeesuksen omat ovat kuin lampaita susien keskellä, raatelulle alttiita.
Toinen kohta, johon kysyjä viittasi, on lainausta Paavalin opetuksesta Korintin seurakuntalaisille. Hän kirjoittaa: ”Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, koska Kristuksen risti silloin menettäisi merkityksensä. Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: – Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin
pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille
kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on
heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Näin toteutuu kirjoitus: ’Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta’” (1. Kor. 1:17-31).
Näissä jakeissa Paavali ei käytä samaa viisaudeksi käännettyä sanaa kuin edellä lainatussa Matteuksen evankeliumin jakeessa, vaan kreikan sanaa sofia. Se sana on pohjana myös filosofia-sanalle, joka tarkoittaa oikeastaan viisauden rakastamista. Kreikkalaiset siis rakastivat kaikenlaista pohdintaa, jota he kutsuivat viisaudeksi ja arvelivat sen vuoksi pääsevänsä myös lähemmäksi Jumalan tuntemista. Heille Paavali antaa selvän vastauksen, että Jumalaa opimme tuntemaan vain kääntämällä katsemme ihmiseksi tulleeseen Jumalaan, joka suostuu kärsimään meidän puolestamme häpeällisen kuoleman ristillä. Sellaista kukaan ihmisviisautta etsivä ei olisi tullut ajatelleeksi. Siksi
Jumalan “hulluuskin” on ihmisen viisautta etevämpää. Todellista viisautta on siis panna turvansa ihmisten pohdintojen sijasta ristiinnaulittuun Herraan Jeesukseen.
Sanoma rististä tarkoittaa sitä, että Jumala on antanut Poikansa uhriksi kuolemaan häpeällisellä tavalla ristillä syntisten ihmisten puolesta syntien sovitukseksi. Sellainen sanoma on Paavalin mukaan hullutus monille
ihmisille. Ja oikeassahan hän on. Ei nykyäänkään ole helppoa hyväksyä sitä, että Jumalan Pojasta on tullut sijaiskärsijä. Siksi risti jakaa ihmiskunnan kahteen osaan. Toiset uskovat ja toiset eivät.
Toiselle puolelle ihmiskuntaa risti on siis hulluutta. Siksi voisi kuvitella, että toiselle puolelle se oli viisautta, mutta niin apostoli ei opeta. Sen sijaan hän sanoo, että niille, jotka uskovat eli pelastuvat, se on Jumalan voima. Näin Paavali selvästi vie puheen rististä jollekin muulle kuin järjen tasolle. Kadotukseen joutuville puhe rististä näyttää
kyllä koituvan koetuskiveksi järjelle, mutta järjen ongelma on, että sekin on muun ihmisen myötä langennut syntiin. Siksi järkeensä loppuun asti luottava ihminen pysyy epäuskossa. Sen voi murtaa vain evankeliumin sana, jolla on itsessään voima hajottaa kaikki järjen päätelmät.
Usko puolestaan tuo mukanaan uuden ymmärryksen, joka toimii aivan uudella tasolla. Se ei jää langenneen järjen vangiksi. Siksi risti myös yhdistää ne, jotka pelastuvat. Tätä Paavali tietysti korostaakin. Hän sanoo, että
on totta, että risti jakaa ihmiset, koska toiset eivät usko. Mutta ne, jotka uskovat, risti liittää toisiinsa. Ja juuri rististähän on Jumalan vastaus ihmisen suurimpaan ongelmaan eli syntiin.
Herran Jeesuksen rististä puhuminen ei ole hulluutta, mutta sen sijaan ristin sanoma on sitä. Siksi Paavali ei lainkaan ihmettele sitä, että monet niistä, jotka edustivat hänen aikansa sivistyneistöä ja kulttuuria, loukkaantuivat evankeliumiin. Apostoli tosin viittaa siihen, että tämä maailma kyllä oli yrittänyt oman viisautensa varassa oppia tuntemaan Jumalaa, mutta yritys oli ajautunut karille. Siinä viisaudessa, jota tämä maailmaa edustaa, on jotakin pahasti vialla. Se ei vie ihmistä Jumalan luo. Siksi Jumala valitsi aivan toisenlaisen keinon.
Jumalan vastaus niin merkkejä kuin viisauttakin kaipaaville on sama: ristiinnaulittu Kristus. Jumala ei lähde lainkaan mukaan ihmisten kaupanhierontaan siitä, millä ehdoin he voisivat ottaa vakavasti Jumalan viestin. Sen sijaan Jumala saarnauttaa maailmalle, että yhteyden häneen voi saada uskomalla häpeällisellä ja inhoa herättävällä tavalla surmattuun Jeesukseen Kristukseen.
Tämä hulluus tuli hyvin näkyviin jo jouluyönä. Tämän maailman ihmisistä evankeliumin saivat ensimmäisinä kuulla paimenet, joilta oli jopa riistetty kansalaisluottamus. Heitä ei edes kelpuutettu todistajiksi oikeuteen, ja juuri he saivat ensimmäisinä kuulla Vapahtajan syntymisestä. Näin Jumala nauroi tämän maailman viisaille, ja avasi ensimmäisenä tien pelastukseen niille, joita tässä maailmassa oli totuttu halveksimaan. Sama suuntaus näkyi myös Jeesuksen valitsemissa opetuslapsissa. Suurin osa heistä oli aivan tavallisia kalastajia; heillä ei ollut oppiarvoja, joilla keikaroida. Ja ne, jotka olivat saavuttaneet inhimillisessä mielessä eniten viisautta, eivät juuri vilkaisseetkaan Herran Jeesuksen suuntaan. Hän oli heille vain rauhanhäiritsijä, josta oli päästävä eroon.
Viisaat loukkaantuivat, kun Jumalan armo tuli niin matalalle, että yksinkertaisinkin pääsi siitä osalliseksi.
Matteuksen evankeliumin viisaudessa ja viattomuudessa on siis kysymys eri asiasta kuin mistä Paavali puhuu. Yhdistävänä tekijänä kummassakin raamatunkohdassa on tietenkin ajatus siitä, että evankeliumi Jeesuksesta
on elämämme tärkein asia, ja sitä pitää julistaa niin ihmisviisaille kuin kaikille muillekin ihmisille, sillä omassa varassa kukaan ei ole Jumalalle otollinen.
Kirjoittaja
