Ylösnousemusruumis

Kysymys: "Ruoka on vatsaa varten ja vatsa ruokaa varten; ja Jumala on tekevä lopun niin toisesta kuin toisestakin. Mutta ruumis ei ole haureutta varten, vaan Herraa varten, ja Herra ruumista varten." (1. Kor. 6:13.) Tarkoittaako tämä sitä, että kun saamme ylösnousemusruumiin, meiltä katoaa kaikki ruoansulatuselimet ja että Taivaassa ei syödä mitään kiinteää ruokaa? Että muutumme siis henkiolennoiksi ja fyysinen lihallinen ruumiimme lakkaa olemasta?

"Totisesti minä sanon: minä en juo enää viinipuun antia, ennen kuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena Jumalan valtakunnassa" (Matt. 14:25). Miten uusi viini, josta Jeesus puhuu, pitäisi tulkita? Onko se viini tyystin erilaista kuin mitä me nyt juomme, eli se ei ole mistään rypäleistä tehtyä? Onko Taivaassa siis mitään hedelmiä, vihanneksia ja marjoja vai onko ravintomme siellä vain pelkkä Herran sana?

Vastaus

Evankeliumeissa kerrotaan, että ateriayhteys erilaisten ihmisten kanssa oli Jeesukselle tärkeä jo täällä maan päällä ollessa. Myös viini kuului ainakin juhla-aterioille. Jeesushan mm. muutti veden viiniksi Kaanaan häissä ja nautti viiniä myös viimeisellä aterialla opetuslastensa kanssa.

Ilmestyskirjassa puhutaan Karitsan hääateriasta Ilm. 19:9. Mutta Raamattu ei anna meille juurikaan tietoa siitä, millaista ruokaa tai juomaa taivaassa on.

Jakeessa 1. Kor. 6:13 Paavali viittasi siihen tosiasiaan, että ruoka ja vatsakin aikanaan maatuvat. Siksi niillä aineilla, mitä syömme, ei ole iankaikkista merkitystä. (Juutalaisillahan oli Mooseksen lakiin ja siitä johdettuihin perinnäissääntöihin perustuen tarkat säännökset siitä, mitä sai syödä ja mitä ei.) Mutta meillekin merkitystä on sillä, käytämmekö ruumistamme Jumalan palvelemiseen vai antaudummeko epäjumalien palvelemiseen ja siveettömyyteen. Paavali muistuttaa, että ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli. (1. Kor. 6:19).

Raamattu puhuu monessa kohtaa ruumiin ylösnousemuksesta. 1. Kor. 15. luvussa sen jakeissa 35-54 Paavali yrittää vastata Korinttilaisten  kysymykseen siitä, millainen ylösnousemusruumis on. Siitä voimme poimia muutaman asian: Ylösnousemusruumis on erilainen kuin se ruumis, joka meillä täällä ajassa on. Se on hengellinen, katoamaton, kirkas ja täynnä voimaa. Ylösnousemuksessa ”me tulemme taivaallisen ihmisen kaltaisiksi”, t.s. sellaisiksi, kuin esikoisena kuollut ja ylösnoussut Jeesus on. Evankeliumeista voimme lukea, että ylösnousseena Jeesus mm. söi opetuslastensa nähden (Luuk. 24:42-43).  Hän ilmestyi omilleen toisinaan heti tunnistettavana, mutta myös niin, että hänet tunnistettiin vasta hänen toiminnastaan.

Vastatessaan saddukeuksille näiden ylösnousemusta koskevaan kysymykseen Jeesus sanoi: ”Kun noustaan kuolleista, ei oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa.” (Mark. 12:25). VT:sta löytyy Herran enkelin vastaus Manoahille, Simsonin isälle, joka halusi valmistaa tälle aterian: ”Vaikka jäisinkin tänne sinun pyynnöstäsi, en söisi samaa ruokaa kuin sinä.” (Tuom. 13:16).

Raamatun alkulehdiltä voimme lukea, kuinka Jumala istutti Edeniin puutarhan ensimmäisiä ihmisiä varten. Siellä ainakin kasvoi monenlaisia hedelmiä. Syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen joutui lähtemään pois tuosta ihanasta paratiisista. Ihmisen ja koko luomakunnan osaksi tuli kuolema ja katoavaisuus. Mutta Raamattu lupaa, että kerran koko luomakuntakin vapautetaan ”katoavaisuuden orjuudesta”. (Room. 8:19-23). Ja Jeesus lupasi ristillä häneen turvautuneelle rikolliselle: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” (Luuk. 23:43).

Mm. näistä esimerkeistä voimme päätellä, että taivaassa eli paikassa, johon Jeesukseen uskova kuoltuaan pääsee, on jotakin niin ihmeellistä hyvää, ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.” (1. Kor. 2:9).

Kirjoittaja