Kysymys: Paavali kirjoittaa Ef. 1: 4: ”Jo ennen maailman luomista hän (Jumala) on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisia.” Kysymys 1. Koskeeko tämä vain juutalaisia? 2. Mistä hän sai tämän tietonsa?
Ap.t. 13:48 sanotaan: "Tämän kuullessaan pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa, ja kaikki ne, jotka oli säädetty iankaikkiseen elämään, tulivat uskoon." Mitä tässä jakeessa tarkoitetaan, kun viitataan henkilöihin, jotka oli säädetty iankaikkiseen elämään?
Ennaltamääräämisopista puhuttaessa on syytä erottaa toisistaan ensinnäkin ennalta tietäminen ja ennalta määrääminen. Efesolaiskirjeessä puhutaan kummastakin asiasta. On selvää, että Jumala on tiennyt ennakolta, että ihmissuku tulisi lankeamaan syntiin, mutta sitä hän ei määrännyt tapahtuvaksi, vaan lankeemus on kokonaan ihmisen syytä. Ennalta tietämiseen liittyy myös ennalta määrääminen, ja siihen liittyy Ef. 1:5: ”Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden.”
Jos tämän jakeen lukee nopeasti, tekee helposti ajatusvirheen. Tässä tosiaankin puhutaan siitä, että Jumala on edeltä määrännyt ihmisiä lapsikseen. Mutta jakeessa on myös tärkeät sanat: ”Jeesuksen Kristuksen tähden”. Ennalta on siis määrätty se, että me ihmiset emme voi pelastua muuten kuin Jeesuksen tähden eli uskomalla Herraan Jeesukseen. Tässä mielessä ennaltamääräämis- eli predestinaatio-oppi on täysin Raamatun mukainen.
Jumalan rakkaus sai aikaan sen, että hän lähetti Poikansa maailmaan. Sama rakkaus sai hänet päättämään jo ennen aikojen alkua, että me ihmiset voimme päästä hänen yhteyteensä ainoastaan Jeesuksen Kristuksen tähden.
Tämä asia on siis määrätty ennakolta.
Mutta ennaltamääräämisopista on kaikesta huolimatta kiistelty kristikunnassa joskus voimakkaastikin. Yksi kiistelyä aiheuttaneista kysymyksistä on se, että ennalta määräämisestä puhuttaessa meistä alkaa helposti tuntua siltä kuin suuri Jumala olisi jo etukäteen määrännyt jotkut ihmiset kadotukseen ja toiset taivaaseen. Ja jos kerran niin on, niin mitä ihminen voi enää tehdä? Miten hän voisi muuttaa Jumalan aivoituksia?
On tietenkin helppoa nähdä, mitä turmiollisia käytännön johtopäätöksiä tällaisista päättelyistä syntyy: ”Jos Jumala on valinnut minut autuuteen, en millään voi joutua kadotukseen, vaikka mitä tekisin. Jos minua taas ei ole valittu iankaikkiseen elämään, ei minun kannata tehdä mitään hyvää, sehän on joka tapauksessa turhaa” (Yksimielisyyden ohje).
Kun Raamattua lukee, voi nopeasti nähdä, ettei se millään tavoin suosi edellä mainitun laista fatalismia. Lähes sen jokaiselta sivulta voi nähdä kehotuksia kilvoitteluun ja Jumalan tahdon etsimiseen. Ihminen voi Jumalan kutsun torjumalla sulkea itsensä pois pelastuksen osallisuudesta.
Ajatus sellaisesta kaksinkertaisesta ennalta määräämisestä, että toiset ihmiset olisi valittu kadotukseen ja toiset pelastukseen on Raamatulle vieras. Jumala on valmistanut pelastuksen, jonka hän tahtoisi kaikkien ihmisten ottavan vastaan. Näin oli toimittava, koska ihminen ei voi pelastaa itse itseään. Siihen tarvittiin Jumalan teko. Tähän kokonaisuuteen liittyy myös se, ettei Jumala pakota ketään vastaanottamaan valmistamaansa pelastusta. Hän kyllä kaikin tavoin vetää ja kutsuu meitä luokseen, mutta hän kunnioittaa myös meidän kieltävää vastaustamme.
Kenenkään elämään Jumala ei tule väkisin. Mutta jokaista ihmistä hän kyllä kutsuu luokseen. Ja jos kieltäydymme kunniasta liittyä hänen seuraansa, me käyttäydymme kuin itsepäinen potilas, joka kuultuaan lääkäriltä diagnoosin vaikeasta sairaudesta ei suostu uskomaan tätä eikä myöskään ottamaan vastaan lääkitystä. Kun potilas sitten kuolee sairauteensa, lääkäri ei voi muuta kuin kirjoittaa kuolintodistukseen kuolinsyyksi tämän sairauden. Me ihmiset synnymme tähän maailmaan kuolemansairaina. Sen Jumala kertoo meille diagnoosissaan Raamatun sivuilla. Mutta hän on valmistanut myös lääkkeen sitä sairautta vastaan. Se on Jeesuksen Kristuksen kuolema ja ylösnousemus. Sen pelastusteon saa kuka tahansa ottaa uskolla vastaan. Niin ihminen saa syntinsä anteeksi ja uuden elämän Jumalan yhteydessä. Ihminen on siis viime kädessä itse vastuussa pelastuksen ulkopuolelle jäämisestä. Silloin ihminen katsoo omat keinonsa pelastua paremmiksi kuin Jumalan valmistaman tavan.
Jumalan omaksi tullut ihminen ei ole päässyt siihen asemaan sen ansiosta, että hän olisi jollakin tavoin osoittautunut muita paremmaksi, vaan se perustuu yksin Jumalan armoon Kristuksessa. Tämän lohdun meille siis tuo opetus ennalta määräämisestä. Jo siinä vaiheessa, kun ainoatakaan ihmistä ei ollut olemassa, Jumala oli päättänyt, ettei yksikään langenneen ihmissuvun jäsenistä pääse hänen yhteyteensä muulla tavalla kuin uskomalla Kristukseen. Meidät on valittu pelastumaan Jeesuksen nimessä, ei omien ominaisuuksiemme, kykyjemme, pyrkimystemme tai tavoitteittemme perusteella. Se tietoisuus tuo ilon ja vapauden. Minun ei tarvitsekaan katsella itseäni vaan saan ihailla Jumalan suuruutta.
Tällä tavoin ymmärrettynä ennaltamääräämisoppi on äärimmäisen lohdullinen.
