Miksi Raamatussa kielletään vannomasta?

Kysymys: Mitä tarkoittaa Matteuksen evankeliumin jakeissa 5:33–37 ja Jaakobin kirjeen jakeessa 5:12 mainittu vannominen? Mitä vannominen on tässä yhteydessä? Mitä tarkkaan ottaen kielletään tekemästä, kun näissä kohdissa kielletään vannomasta? Onko vannomisella mitään tekemistä Jumalalle annettujen lupausten tekemisen kanssa (josta puhuu esim. Saarn. 5:4–5 ja 5. Moos. 23:21–23)?

Vastaus

Vannomiskielto ei näissä yhteyksissä viittaa esim. oikeusistuimissa todistajan valan antamiseen.  Hyväksytystä vannomisesta Raamatussa puhutaan yhteyksissä, joissa vahvistetaan jonkin asian totuudellisuutta. Jopa Jumalan kerrotaan vannoneen omaan nimeensä, koska ei ollut ketään suurempaa, jonka nimeen hän olisi vannonut (Hepr. 6:13). Tietyllä tavalla myös Jeesus myöntyi valan käyttöön, kun ylipappi vannotti häntä Jumalan nimessä sanomaan oliko hän Jumalan Poika (Matt. 26:63–64).

Sen sijaan Jeesus suhtautui kielteisesti sellaiseen oman aikansa varsin yleiseen käytäntöön, jossa vannoskeltiin kevytmielisesti ja usein hätiköidysti milloin mitäkin toimintaa perustellen yksityiselämän arjessa. Pyrittiin käyttämään Jumalan nimeä hyväksi omien, ehkä itsekkäiden pyrkimysten ajamisessa. Samalla tällainen vannominen muistutti nykyäänkin yleistä sopimattomien, jopa Jumalan nimeen viittaavien voimasanojen käyttöä puheessa. Tällaisesta sopii esimerkiksi vaikkapa Pietarin menettely, kun hän ylipapin pihamaalla valalla vannoen kielsi tuntevansa Jeesusta (Matt. 26:69–75).

Jumalan tahdon mukaisella vannomisella on liittymäkohta hänelle annettujen lupausten pitämiseen. Meitä kutsutaan niin sanoissamme kuin teoissamme vilpittömyyteen sekä Jumalan että ihmisten edessä.

Kirjoittaja