Kysymys: 1. Moos. 25:ssä kerrotaan, että Esau myi esikoisuutensa. Oliko tämä esikoisuus ainoastaan sen tähden, että Esau syntyi ensiksi, vaan onko sillä jokin hengellisempi merkitys? Jae 34 antaa ymmärtää, että esikoisuutta ei sovi pitää halpana.

Vastaus

Lyhyesti sanoen esikoisoikeuden sai syntymällä ensiksi eli se oli lahja. Mutta toki Raamattu puhuu esikoisuudesta hyvinkin paljon, ja se onkin Raamatun tärkeitä teemoja.

Esikoisesta tuli perheen omaisuuden hallitsija isän kuoleman jälkeen. Kun Iisak oli vahingossa siunannut Jaakobin esikoiselle kuuluvalla siunauksella ja Esau tuli myöhemmin pahaa aavistamatta myöskin siunausta perimään, Iisak joutui sanomaan hänelle: ”Katso, minä olen asettanut hänet sinun herraksesi ja antanut kaikki hänen veljensä hänelle palvelijoiksi sekä varustanut hänet jyvillä ja viinillä” (1. Moos. 27:37).

Esikoisen ajateltiin aivan erityisesti olevan miehuuden ensimmäinen hedelmä (1. Moos. 49:3). Vastaavasti esikoinen oli tietysti myös kohdun avaaja (2. Moos. 13:2): ”Pyhitä minulle jokainen esikoinen, jokainen, joka israelilaisten seassa, sekä ihmisistä että karjasta, avaa äidinkohdun; se on minun.”

Myöhemmin, kun Israelin kansa pääsi Egyptin orjuudesta, Jumala asetti säädöksen, jonka mukaan Israelin kansan tuli maksaa Herralle lunastusmaksu jokaisesta syntyvästä esikoisesta, olipa kysymys sitten ihmisistä tai karjasta. Samassa yhteydessä annettiin määräys myös happamattomasta leivästä: ”Herra sanoi Moosekselle: ´Pyhitä minun omakseni jokainen esikoinen israelilaisten keskuudessa, niin ihminen kuin karjaeläin. Jokainen, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, kuuluu minulle.´ Mooses sanoi kansalle: ´Muistakaa tämä päivä, jona lähditte Egyptistä, orjuuden maasta, sillä Herra vei väkevällä kädellään teidät sieltä pois. Sinä päivänä ei saa syödä hapanta leipää´.”  (2. Moos. 13:1–3.)

Egyptiläisten esikoiset olivat kuolleet, mutta Herra oli säästänyt israelilaisten esikoiset. Niinpä hänellä oli heihin nähden aivan erityinen suhde. Siksi Israelin kansan tuli jatkossa erityisesti pyhittää jokainen esikoinen Herralle kuuluvaksi. Saman luvun jakeesta 11 alkaen kerrotaan tarkemmin, mitä säädös tarkoitti käytännössä.

Mutta miksi happamattoman päivän juhla, jota kesti pääsiäisen jälkeen yhteensä seitsemän päivää, ja puhe esikoisista kuuluvat yhteen?

Amerikkalaisessa oikeuskäytännössä syytetty voi päästä vapauteen, jos joku maksaa hänestä lunnaat. Vapautumista edeltää lunnaiden maksu. Kun ihminen on tullut Jeesuksen omaksi, hän on vapautunut synnin vankilasta. Uusi elämä on alkanut. Happamattomuus kuvaakin uutta elämää, jossa synti ei enää hallitse ihmistä. Uuteen elämään ei kuitenkaan kukaan voisi siirtyä ilman Jumalan toimintaa. Jumala lähetti Poikansa maailmaan kuolemaan meidän puolestamme. Ylösnousemisellaan hän avasi vankilamme kiinni hitsatut portit vapauteen. Näin vapautumista edeltää lunastus. Ja kun ihminen on Jumalan toiminnan tuloksena saanut vapautensa, on helppoa ymmärtää, miksi hän silloin aivan erityisellä tavalla kuuluu Jumalalle. Hänestä on maksettu lunastusmaksu. Hänet on kalliisti ostettu, niin kuin Paavali asian ilmaisee.

Se, joka on saanut uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen lunastuskuoleman tähden, tulee Jeesuksen omaksi. Häneen on syntynyt uusi, happamattoman leivän elämä.

Siksi esikoisuus ja happamattoman leivän juhla kuuluvat yhteen. Esikoiset saivat elää, jotta he voisivat elää Jumalalle kuuluvina, Jumalalle erotettuina eli pyhitettyinä, pyhähän tarkoittaa Jumalalle erotettua. Näin puhe esikoisuudesta ei rajoitukaan vain sen pohtimiseen, kuka on syntynyt missäkin vaiheessa, vaan esikoisuus liittyy myös Jumalan tahdon etsintään omassa elämässä. Käykö niin, että Jumala jää elämässämme jatkuvasti taka-alalle ja hänelle uhrataan ajatus tai pari, jos sattuu jäämään aikaa? Vai saako hän olla se, jota ajattelemme ensimmäiseksi ja joka sitten saa ohjata myös sitä, mitä kätemme tekevät?

Kirjoittaja

Jukka Norvanto

TL, lähetysteologi