
Voidaanko Jeesuksen olemassaolo todistaa ilman Raamattua?
Kysymys: Miten voidaan Raamatun ulkopuolisten historiallisten lähteiden perusteella todistaa Jeesuksen olemassaolo?
Vastaus
Jeesuksesta kertovat ajanlaskumme alkuajoilta säilyneet Raamatun ulkopuoliset kirjalliset lähteet voidaan jakaa kahteen osaan: 1. kirjoitukset, joissa Jeesus mainitaan suoraan, 2. kirjoitukset, joissa häneen viitataan epäsuorasti.
Raamatun ulkopuoliset todisteet Jeesuksesta ovat varsin rajalliset. Vain harvassa Uuden testamentin aikaisessa teoksessa on maininta Jeesuksesta. Se tieto saattaa tietysti yllättää, vaikkei se loppujen lopuksi ole kovinkaan ihmeellistä. Yhtenä syynä on tietysti se, että vaikka useat olisivatkin Jeesuksesta kirjoittaneet, niin heidän käsikirjoituksiaan ei ole välttämättä säilynyt meidän aikoihimme.
Toinen syy siihen, miksi Jeesuksesta ei ole paljoakaan kirjoitettu, on se, että Juudea ja Galilea sijaitsivat Roomasta katsoen syrjäseudulla, joka ei ollut erityisen kiinnostava. Lisäksi Juudea ja Galilea olivat seutuja, jossa asui muutenkin omalaatuisina pidettyjä juutalaisia. Jos Jeesusta yleensä Rooman valtakunnan kannalta ajateltiin, niin hän oli lähinnä verrannollinen pieneen kapinajohtajaan, joka ei saanut edes kunnon kapinaa aikaan. Niinpä valtion kannalta hän ei ollut merkityksellinen. Jeesuksen varsinainen merkitys alkoikin tulla ihmisten tietoisuuteen vasta hänen kuolemansa jälkeen.
Niinpä Rooman valtakunnan ajalta säilyneissä kirjoituksissa alkoi esiintyä tietoja Jeesuksesta vasta, kun kristinusko alkoi levitä Palestiinasta muihin kaupunkeihin. Niissäkin tapauksista Jeesuksesta puhuttiin yleensä epäsuorasti.
Jeesuksesta on säilynyt tietoa myös juutalaisissa kirjoituksissa. Niiden ongelmana on se, että Jeesuksen ajoilta niitä on säilynyt varsin vähän. Kaikkein tärkein säilynyt kirjallisuuden tuote onkin Jeesuksen aikana eläneen juutalaisen historioitsijan Flavius Josefuksen suuret historian teokset.
1. Suorat maininnat
Juutalaisuuteen kuulumattomia kirjoittajia on Tacitus, joka vuoden 115 jKr. aikoihin kirjoittamissaan aikakirjoissa mainitsee Neron vuonna 64 jKr. toimeenpanemista kristittyjen vainoista. Tacitus kirjoittaa: ”Hälventääkseen huhut Nero leimasi syyllisiksi ja rankaisi mitä ankarimmin ihmisiä, joista käytettiin nimeä kristityt ja jotka olivat tunnettuja häpeällisestä toiminnastaan. Kristityt ovat saaneet nimensä Kristukseksi kutsutun miehen mukaan. Hänet teloitettiin maaherra Pontius Pilatuksen käskystä Tiberiuksen keisarikautena. Mutta vaikka tämä hirvittävä kultti saatiin pysäytetyksi vähäksi aikaa, se alkoi taas levitä tämän paholaisen syntymäpaikan Juudean ulkopuolellakin, jopa läpi Rooman valtakunnan, jonne kaikki eri puolilta maailmaa tulevat pahat ja inhottavat ideat löytävät tiensä ja jossa ne saavat jalansijaa.” (Tacituksen Annaalit XV.44.).
Kirjoituksesta käy ilmi, että Roomassa oli jo 60-luvulla vireä kristittyjen yhteisö. Lisäksi näimme, että Tacitus sanoo Kristuksen kotipaikaksi Juudean, kuolinajaksi Tiberiuksen hallintoajan (14–37 jKr.) ja vielä tarkemmin Pontius Pilatuksen maaherrakauden (26–36 jKr.). Lisäksi Tacitus sanoo Jeesuksen teloitetun Pilatuksen käskystä. Näin Jeesus paikallistuu varsin hyvin maailmanhistoriaan myös Raamatun ulkopuolisissa lähteissä.
2. Juutalaiset kirjailijat
a. Josefus. Hänen teoksensa on kirjoitettu 1. vuosisadan lopussa. Yksi hänen teoksistaan on nimeltään Juutalaisten historia, ja se kattaa ajan luomisesta vuoteen 66 jKr. Tuon teossarjan 20 osasta kuusi liittyy Herodes Suuren ja vuoden 66 väliseen aikaan.
Näissä teoksissa Jeesus mainitaan kaksi kertaa. Myös Johannes Kastaja mainitaan. Toinen kohdista, joissa Jeesus mainitaan, liittyy Jeesuksen veljen Jaakobin tuomitsemiseen. Vuonna 62 nimitetty saddukealainen ylipappi Ananus kutsuu koolle Sanhedrinin – juutalaisen oikeusistuimen – ja Josefus mainitsee, että Jaakob, Kristukseksi kutsutun Jeesuksen veli, ja joitakuita muita tuomitaan kivitettäväksi lain rikkomisesta.
Toinen maininta Josefukselta on pidempi ja seuraavassa on siitä lainaus: ”Näihin aikoihin siellä eli Jeesus, joka oli viisas ihminen, jos häntä edes voi ihmiseksi kutsua. Sillä hän teki ihmeellisiä tekoja, ja hän opetti ihmisiä, jotka halusivat ottaa vastaan totuuden. Hän sai puolelleen monia juutalaisia sekä myös monia kreikkalaisia. Hän oli Messias. Pilatus tuomitsi hänet kuolemaan ristillä, koska jotkut johtomiehistämme olivat nostaneet häntä vastaan syytteen. Mutta ne, jotka olivat rakastaneet häntä alusta alkaen, eivät luovuttaneet, sillä hän ilmestyi heille elävänä kolmantena päivänä. Jumalan profeetat olivat kertoneet tästä ja tuhansista muistakin ihmeistä, joita hän teki. Eikä vielä tähän päiväänkään mennessä hänen mukaansa nimitetty kristittyjen heimo ole hävinnyt.”
Muuta Josefus ei siis Jeesuksesta mainitse. Näistäkin lainauksista voidaan nähdä, että tuolla alueella asunut historioitsija tiesi Jeesuksen eläneen ja oli tietoinen myös siitä, että häntä pidettiin Messiaana. Muutoin Josefus itse ei ollut erityisen kiinnostunut juutalaisten Messias-odotuksista.
3. Rabbiiniset tekstit
Niistä rabbien teksteistä, joita tuolta ajalta on säilynyt, löytyy vain vähän sellaista aineistoa Jeesuksesta, jolla olisi mitään historiallista todistusarvoa. Yleensäkin ne tekstit, joissa viitataan Jeesukseen, ovat pilkallisia, ja niissä syytetään Jeesusta epäjumalanpalveluksesta ja noituudesta. Lisävaikeutena on sekin, että rabbit ovat ilmeisesti välttäneet Jeesuksen nimen käyttöä, ja saattavat viitata häneen esim. sanoilla Se ja se, Ben Stada ja Balaam .
Mutta jo pelkällä olemassaolollaan nekin tekstit puhuvat epäsuorasti sen puolesta, että Jeesus on ollut todellinen historian henkilö. Jeesus on koettu uhkana juutalaiselle uskonnolle, ja siitä syystä häntä ja hänen sukuaankin on pyritty häpäisemään. (Esimerkiksi Mariaan viitataan uskottomana vaimona.)
4. Epäsuora todistusaineisto
Tällä tarkoitetaan sellaisia 1. vuosisadalla kirjoitettuja kirjoituksia, joissa viitataan Jeesuksen palvojiin, ts. kristittyihin, mutta ei itse Jeesukseen. Näin ne epäsuorasti ja välillisesti puhuvat myös jotakin Jeesuksesta itsestään.
Tacituksen teksti paljasti, että jo v. 64 Roomassa asui niin paljon kristittyjä, että Nero sai sälytettyä syyn Rooman palosta heidän päälleen. Jo tuohon aikaan Roomassa oli syntynyt ennakkoluuloja kristittyjä kohtaan. Vähän myöhemmin Tacitus sanookin, että kristittyjä ei niinkään tuomittu tuhopoltosta, vaan ”vihasta ihmiskuntaa kohtaan”. (Tähän liittyy myös Mika Waltarin romaani Ihmiskunnan viholliset.)
Tacituksen lisäksi maininta kristityistä sisältyy Suetoniuksen v. 120 jKr. julkaistuun kirjaan Keisarin elämä, jossa hän Neron langettamiin rangaistuksiin liittyen sanoo mm. seuraavaa: ”Rangaistusten kohteena olivat kristityt, jotka olivat uuteen paheelliseen kulttiin kuuluvia ihmisiä.”
Myös toinen lainaus Suetoniukselta, (mihin itse asiassa myös Ap. t 18:2:ssa viitataan) kuuluu näin: ”Hän (keisari Claudius) karkotti juutalaiset Roomasta, koska nämä kapinoivat jatkuvasti Chrestuksen aloitteesta. Tämän arvellaan yleisesti tapahtuneen v. 49.” Vaikka ei tietenkään voida varmasti sanoa että Suetonius olisi erehdyksessä sekoittanut Kristuksen tuon ajan tavalliseen Chrestus-sanaan, niin se on varsin mahdollista. Siinä tapauksessa tämäkin teksti puhuu sen puolesta, että Roomassa oli kristittyjä jo tuohon aikaan.
Edelleen Tacituksen aikana eli Plinius nuorempi, joka oli Bitynian maaherrana pari vuotta n. vuoden 110 aikoihin. Hän kirjoitti useita kirjeitä keisari Trajanukselle. Hän kysyy mm. neuvoa, miten kristittyjä tulisi rangaista. Itse hän oli sitä mieltä, että näille tuli tarjota mahdollisuutta luopua uskosta, ja vasta jos he tästä kieltäytyisivät, heidät tulisi teloittaa.
Vastauskirjeessään keisari hyväksyy Pliniuksen toimenpiteet, muttei anna mitään selkeä ohjetta rankaisutavasta. Kirjeenvaihto kuitenkin todistaa sen, että Jeesusta palvottiin tuohon aikaan jo yleisesti eri yhteiskuntaluokissa.