Raamattu koostuu 66 kirjasta. Lyhyet johdannot kertovat kirjan lukemista helpottavia taustatietoja kirjan sisällöstä, historiallisesta tilanteesta, kirjoittajasta jne. Johdannot ovat Raamatun kirjojen mukaisessa järjestyksessä. Johdannot on muokannut raamatunlukuopas Hetkisen toimitussihteeri Sari Paavola pääosin Hetkisessä aiemmin julkaistujen johdantotekstien pohjalta.

Kirje kolossalaisille

Noin vuonna 60 ollessaan Roomassa vankeudessa Paavali kirjoitti kirjeen nykyisen Turkin alueella sijainneen Kolossan seurakunnalle. Samoihin aikoihin hän kirjoitti kirjeen myös Filemonille ja Turkin länsirannikolla sijainneelle Efesoksen seurakunnalle. Jälkimmäinen kirje muistuttaa paljon Kolossalaiskirjettä. Kolossan kaupunki oli melko suuri ja liikenteellisesti…

Lue lisää

Ensimmäinen kirje tessa­lonika­laisille

Tessalonika oli Makedonian maakunnan pääkaupunki. Se sijaitsi Via Egnatian, Vähä-Aasiaa ja Roomaa yhdistävän valtatien, varrella. Hyvän satamansa ansiosta Tessalonika oli tärkeä kauppakeskus. Paavali vieraili kaupungissa toisella lähetysmatkallaan noin vuonna 50 jKr. Tästä kerrotaan Ap. t. 17:1–9. Kaupungissa oli vaikutusvaltainen juutalaisyhteisö,…

Lue lisää

Toinen kirje tessa­lonika­laisille

Paavali kirjoitti toisen kirjeensä tessalonikalaisille pian ensimmäisen jälkeen, koska seurakuntaan oli ilmaantunut joitakin ongelmia. Jotkut opettivat, ehkä Paavalin ensimmäistä kirjettä väärin tulkiten, että Jeesuksen paluu oli jo käsillä. Ilmeisesti näiden opetusten vuoksi jotkut olivat lopettaneet työnteon ja asettuneet toisten elätettäviksi.…

Lue lisää

Ensimmäinen kirje Timoteukselle

Paavalin kirjeet Timoteukselle ja Titukselle liittyvät läheisesti yhteen. Ne ovat Paavalin viimeisimmät kirjeet ja niitä on kutsuttu yhteisellä nimellä paimenkirjeiksi. Seurakuntien järjestäytyminen alkoi olla tuossa vaiheessa, 60-luvulla, jo pitkällä ja näiden kirjeiden keskeisenä tarkoituksena on antaa ohjeita seurakuntien kaitsijoille. Taustalla…

Lue lisää

Toinen kirje Timoteukselle

Ns. Pastoraalikirjeiden (1. Tim., 2. Tim. ja Tit.) perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että Paavali pääsi vapaaksi vankeudesta, josta Apostolien tekojen lopussa kerrotaan. Vapaaksi päästyään hän matkusti Aasiaan (2. Tim. 4:13, 20) ja ehkä toteutti jo ennen sitä suunnitelmansa matkustaa Espanjaan. Keisari…

Lue lisää

Kirje Titukselle

Paavalin kirjettä Titukselle kutsutaan pastoraali- eli paimenkirjeeksi, koska se sisältää tärkeitä ohjeita paimenviran hoitamiseen. Titus oli apostoli Paavalin uskollisimpia työtovereita, monissa käytännön tehtävissä luotettavaksi osoittautunut mies. Paavalin kirjeissä Tituksesta annetaan hyvä todistus. Timoteuksen tapaan Titus toimi usein Paavalin lähettiläänä, kun…

Lue lisää

Kirje Filemonille

Paavali kirjoitti lyhyen ja hyvin henkilökohtaisen kirjeen Filemonille ollessaan Roomassa vankeudessa noin vuonna 61. Kirje on kirjoitettu samaan aikaan Kolossalaiskirjeen kanssa. Filemon oli Kolossassa asuva varakas mies, jonka kodissa paikallinen seurakunta kokoontui. Filemonin orja, Onesimos, oli karannut ja karkumatkallaan tutustunut Paavaliin…

Lue lisää

Kirje heprealaisille

Heprealaiskirje kokoaa suurenmoisella tavalla yhteen pelastushistorian langat. Vanha ja uusi liitto nivoutuvat toisiinsa: kaikki tähtää Kristukseen, joka sekä täyttää kirjoitukset että on kaikkia ennakkokuviaan suurempi. Tähän Jeesukseen kannattaa panna luottamuksensa, taistellen pahaa vastaan ja käydä yhä uudelleen armoistuimen eli anteeksiantamuksen…

Lue lisää

Jaakobin kirje

Jaakobin kirje on hyvin käytännönläheinen. Kirjeen sanoma on, että usko Jeesukseen Kristukseen synnyttää aitoa kristillistä elämää käytännössä eli tuottaa hedelmää. Ellei usko vaikuta mitenkään ihmisen elämään, on pelättävissä, että se on kuollut. Sanan kuunteleminen ilman sen toteutumista tekoina on itsensä…

Lue lisää

Ensimmäinen Pietarin kirje

Pietarin kirjeet kuuluvat ns. katolisiin eli yleisiin kirjeisiin, joita ei ole osoitettu millekään tietylle seurakunnalle, vaan ne ovat useammassa seurakunnassa luettavaksi tarkoitettuja kiertokirjeitä. Ensimmäinen Pietarin kirje on kirjoitettu nykyisen Turkin alueella sijainneille seurakunnille (1. Piet. 1:1). Lopputervehdyksessä kirjeen lähettämispaikaksi mainitaan…

Lue lisää