Heprealaiskirje

Heprealaiskirje kokoaa suurenmoisella tavalla yhteen pelastushistorian langat. Vanha ja uusi liitto nivoutuvat toisiinsa: kaikki tähtää Kristukseen, joka sekä täyttää kirjoitukset että on kaikkia ennakkokuviaan suurempi. Tähän Jeesukseen kannattaa panna luottamuksensa, taistellen pahaa vastaan ja käydä yhä uudelleen armoistuimen eli anteeksiantamuksen osallisuuteen.

Vaikka Heprealaiskirjettä kutsutaan kirjeeksi, siinä ei ole ajan kirjeille tyypillistä alkutervehdystä. Teksti tosin päättyy Uuden testamentin kirjeiden tapaisiin päätössanoihin. On ehdotettu, että kyseessä voisi olla esimerkiksi seurakunnan kokouksissa luettavaksi tarkoitettu opetuspuhe.

Emme tiedä, missä ja milloin kirje on kirjoitettu. Monet tutkijat ajoittavat sen 80-luvulle. Osa arvelee, että kirje on kirjoitettu ennen Jerusalemin temppelin hävitystä (70 jKr.), koska siinä kuvataan temppelin jumalanpalvelusta ikään kuin se edelleen jatkuisi. Vuonna 96 jKr. kirjoitettu 1. Kleemensinkirje lainaa Heprealaiskirjettä.

Heprealaiskirje on ainoa Uuden testamentin kirje, jonka kirjoittajaa ei tunneta nimeltä. Usein sitä on pidetty Paavalin kirjoittamana. Sen tähden se on sijoitettu Paavalin kirjeiden perään. Kirjoittajaksi on ehdotettu myös Barnabasta, Apollosta, Priskillaa ja monia muitakin. Sen verran tiedämme kirjoittajasta, että hän on toisen sukupolven kristitty (Hepr. 2:3–4) ja kirjoittaa kaunista kreikkaa. Hän on myös erittäin perehtynyt Vanhaan testamenttiin ja ajanlaskumme molemmin puolin syntyneeseen juutalaiseen kirjallisuuteen. Vanhasta testamentista hän käyttää sen kreikankielistä käännöstä eli Septuagintaa.

Heprealaiskirjettä voisi kutsua Vanhan testamentin selitysteokseksi. Kirjoittaja osoittaa, että se, mistä vanhan liiton uhrit, temppeli, pappeus ja monet muut Jumalan asettamat käytännöt ovat ennakkokuvia, on nyt toteutunut Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on täydellinen pappi ja täydellinen uhri. Hänen ruumiinsa on kuin pyhäkköteltta, jossa sovitus tapahtui. Hän on Jumalan täydellinen ja lopullinen ilmoitus – ainoastaan hän, koska hän oli Jumala ja ihminen ja kykeni ja kykenee edelleen valmistamansa sovituksen ansiosta johdattamaan ihmiset Jumalan yhteyteen.

Kirjeen saajat olivat ilmeisesti alkaneet horjua uskossaan. Kirjoittaja varoittaa heitä luisumasta takaisin juutalaisuuteen, mutta muistuttaa samalla voimakkaasti kristinuskon juutalaisista juurista. Kristukseen keskittyvät ja kehottavat osat vuorottelevat kirjeessä. Se mitä Kristus on, luo perustan sille, mihin kristittyjä kehotetaan. Koska Kristus on täyttänyt kaiken sen, mitä Vanha testamentti ennakoi, ja on valmistanut täydellisen pelastuksen, ei ole syytä menettää uskoa ja toivoa.

Avainjae

Jumalan sana on elävä ja väkevä.
– Hepr. 4:12