Paavali kirjoitti toisen kirjeensä tessalonikalaisille pian ensimmäisen jälkeen, koska seurakuntaan oli ilmaantunut joitakin ongelmia. Jotkut opettivat, ehkä Paavalin ensimmäistä kirjettä väärin tulkiten, että Jeesuksen paluu oli jo käsillä. Ilmeisesti näiden opetusten vuoksi jotkut olivat lopettaneet työnteon ja asettuneet toisten elätettäviksi. Paavali kirjoitti kirjeensä oikaistakseen näitä vääriä opetuksia ja käsityksiä. Lisäksi Paavalia motivoi kirjeen kirjoittamiseen myös huoli hänelle rakkaiksi tulleiden uusien kristittyjen kestokyvystä vainojen keskellä. Toinen kirje on, samoin kuin ensimmäinenkin, rakkauden ja huolenpidon sävyttämä.

Paavali saneli kirjeensä kirjurille, tämän kirjeen loppuun hän on omakätisesti kirjoittanut pienen lopputervehdyksen. Tästä huolimatta osa tutkijoista pitää kirjettä Paavalin aikaa myöhäisempänä kirjoituksena, koska Paavali näyttäisi 1. kirjeessään opettavan Jeesuksen pikaista paluuta, mutta toisessa hillitsevän sellaisen odottajia. Näin ei tarvitse kuitenkaan päätellä: onhan kaikkina aikoina lopunaikakysymyksissä ollut niitä, joita on pitänyt varoittaa ojasta tai allikosta – epäterveestä kiihkomielisyydestä tai Jeesuksen takaisin tulemisen varmuuden unohtamisesta.

Paavali opettaa kirjeessään Jeesuksen tulevan pian, mutta ei ennen kuin tietyt merkit ovat toteutuneet. Hän ottaa esille neljä tunnusmerkkiä:
1. Luopumus
2. Laittomuuden ihmisen eli Antikristuksen ilmestyminen. Tämän johdolla tapahtuu viimeinen hyökkäys Jumalaa ja hänen kansaansa vastaan.
3. Pahuuden valtojen pidättäjä, jonka on ajateltu tarkoittavan Pyhää Henkeä tai seurakuntaa; Jeesus tulee vasta kun evankeliumi on saarnattu todistukseksi kaikille.
4. Suuret eksytykset, jotka koituvat tuhoksi vääryyden valinneille.

Avainjae

Älkää antako kenenkään millään tavoin
johtaa itseänne harhaan.
– 2. Tess. 2:3