Paavalin kirjettä Titukselle kutsutaan pastoraali- eli paimenkirjeeksi, koska se sisältää tärkeitä ohjeita paimenviran hoitamiseen.

Titus oli apostoli Paavalin uskollisimpia työtovereita, monissa käytännön tehtävissä luotettavaksi osoittautunut mies. Paavalin kirjeissä Tituksesta annetaan hyvä todistus. Timoteuksen tapaan Titus toimi usein Paavalin lähettiläänä, kun oli hoidettava ja järjestettävä seurakuntien asioita. Titus oli kansalaisuudeltaan kreikkalainen (Gal. 2:3), ja Paavali itse todennäköisesti oli johtanut hänet uskoon (Tit. 1:4). Titus lienee myös ensimmäinen pakanakristitty, josta tuli Paavalin työtoveri evankeliumin julistamisessa. Hänen arvellaan kuuluneen Antiokian seurakuntaan.

Titus mainitaan ensimmäisen kerran, kun Paavali ja Barnabas vuonna 49 jKr. ottivat hänet mukaansa Antiokiasta Jerusalemiin ”huippukokoukseen”, missä neuvoteltiin tärkeistä lähetystyön kysymyksistä (Ap. t. 15; Gal. 2:1–3), erityisesti siitä mitä pakanakristityiltä edellytettiin seurakuntaan liittymisessä. Jotkut olisivat halunneet ympärileikata Tituksen, mutta apostolit pysyivät lujina kristityn vapauden puolustamisessa. Mitään tekoja ei saanut asettaa pelastuksen ”tikapuiksi” (Gal. 2:5).

TItus matkusti Paavalin mukana toisella ja kolmannella lähetysmatkalla. Vaikeimpia tehtäviä, joita Paavali Titukselle antoi, oli Korintin seurakunnan sekavan tilanteen rauhoittaminen (2. Kor. 8:16–24). Titus onnistui niin hyvin, että Paavali saattoi kertoa seurakunnalle: ”Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitäkin antamalla Tituksen tulla luoksemme” rohkasevine viesteineen (2. Kor. 7:5, 6).

Titus matkusti lopulta Paavalin kanssa Jerusalemiin, missä apostoli pidätettiin ja mistä hänet lähetettiin meritse Roomaan. Apostolien teot päättyy tähän, mutta todennäköisesti Paavali vapautui tästä vankeudesta ja kävi vielä sen jälkeen seurakunnissa, ainakin Kreetalla, johon hän jätti Tituksen panemaan kuntoon seurakuntien asioita (Tit. 1:5). Tämän jälkeen Titusta tarvittiin edelleen ainakin Kreikan mantereen Nikopoliksessa (Tit. 3:12). Loppupuolen elämästään Titus vietti perimätiedon mukaan Kreetan saaren piispana.

Kirje Titukselle lienee kirjoitettu 60-luvun puolivälissä. Paavalin pastoraalikirjeitä eli kirjeitä Timoteukselle ja Titukselle pidetään monissa selitysteoksissa kielen, tyylin ja seurakuntien organisoitumisasteen perusteella myöhäisempinä eli vasta 100-luvun tuotteina – painavimmat perustelut puhuvat kuitenkin sen puolesta, että kirjeet ovat vanhan Paavalin itsensä sanelemia.

Avainjae

Hän pelasti meidät,
ei meidän hurskaiden
tekojemme tähden,
vaan pelkästä armosta.
– Tit. 3:5