Kysymys: Mitä uusi testamentti sanoo kymmenyksien antamisesta? Kuuluvatko ne uuteen liittoon ja miksi ne mainitaan Heprealaiskirjeen 7. luvussa, kun Aabraham antoi Melkisedekille nämä kymmenykset ja silloin ei vielä ollut lakia annettu.
Vastaus
Vanhassa Testamentissa kymmenykset tuli lain mukaisesti antaa uhrina Jumalalle osoituksena siitä, että Jumala hyvyydessään antaa ihmiselle kaiken elämään tarvittavan. Kymmenykset käytettiin temppelipalveluksen kuluihin ja siten myös temppelipapiston ja leeviläisten (temppelipalvelijoiden) elantoon. Vanha Testamentti lupaa erityisen siunauksen niille, jotka tuovat täydet kymmenykset. (Malakia 3:10) Mutta niin kuin kysyjä toteaa, kymmenysten antaminen ei alkanut vasta Mooseksen lain antamisesta vaan Aabrahamkin antoi kymmenykset Melkisedekille ja sai siunauksen tältä Saalemin kuninkaalta ja papilta, joka oli esikuva Kristuksesta. (Hepr. 7:1-4)
Kymmenysten antamisen lähtökohta oli siis, että kaikki se, mitä meillä on ajallista omaisuutta, on Jumalalta ja se on Jumalan omaa silloinkin, kun se on meidän hallussamme. Omaisuus on annettu meille siunauksena, mutta ei vain siunauksena vaan myös tehtävänä. Uskova kristitty on Herran antamien lahjojen haltija mutta ei varsinainen omistaja. Jokainen ihminen joutuu tekemään tilin huoneenhallituksestaan Herralle. Jos hän antaa kymmenykset, jotta Jumalan valtakunnan työ voisi mennä eteenpäin, niin vastuu pois annetusta siirtyy vastaanottajille eli esimerkiksi seurakunnille, lähetysjärjestöille jne. Ne joutuvat Herran edessä tekemään tilin siitä, miten uhrivaroja on käytetty. Mutta lopuista 90%:sta on kymmenysten antaja itse vastuussa Herran edessä, käyttääkö hän omaisuuttaan Jumalan tahtomalla tavalla rakkauden välineenä vai ei.
Uusi Testamentti ei aseta mitään lakia siitä, kuinka paljon kunkin uskovan tulee haltuunsa uskotusta luovuttaa Jumalan valtakunnan työhön. Pyhän Hengen saaneet uskovat eivät ole enää lain alla. Siksi antaminen perustuu Jumalan Hengen vaikuttamaan rakkauteen. Paavali antaa yksityiskohtaisia neuvoja siitä, miten uskovien pitää huolehtia Jumalan valtakunnan kokotoimisten työntekijöiden elannosta ja huolehtia köyhistä. (1. Kor. 9:8-14 ja 2. Kor. 8:1-15;9:1-15)
Paavali korostaa sitä, että antamisen tulee tapahtua ilosta käsin ja sen suuruus riippuu kunkin uskovan taloudellisesta menestymisestä. Jeesus seurasi tapaa, jolla ihmiset antoivat uhrejaan ja totesi, että köyhä leski antoi eniten, koska hänen uhrinsa oli 100% hänen omaisuudestaan. Uusi Testamentti ei siis aseta mitään erityistä prosenttimäärää uhrien suuruudelle. Rakkaus ratkaisee. Mutta silti moni uskova tänäkin päivänä noudattaa säännöllisessä uhraamisessaan kymmenysperiaatetta.
Uusi Testamentti varoittaa vakavasti ahneuden synnistä ja kuvitelmasta, että elämämme riippuisi meidän omaisuudestamme. (1. Tim. 6:6-10,17-19) Herra on luvannut huolehtia omiensa tarpeista, mutta ei välttämättä heidän haluistaan. Eräs hyvä lääke rahanhimoa vastaan onkin se, että opimme antamaan runsaasti haltuumme uskottua omaisuutta pois toisten parhaaksi ja Jumalan kunniaksi.
Kun Malakian kirja lupaa siunauksen täydet kymmenykset antaville, siitä ei pidä tehdä sellaisia johtopäätöksiä, että taloudellinen uhraaminen olisi keino saada itselleen enemmän taloudellista menestystä, niin kuin ns. menestys teologiassa opetetaan. Kun antaa omastaan pois, pankkitili kyllä vähenee juuri annetun verran eikä suinkaan tuota lisää tuloa tilille. Lähtökohta on siis kiitollisuus siitä, että pelastettu on saanut Jeesukselta Golgatan uhrissa pohjatonta hengellistä rikkautta. Kaikki ajallinen on myös Häneltä saatua siunausta. Kristillinen uhraaminen nousee siis jo saadusta siunauksesta, jota saa sitten jakaa edelleen iloisella ja vapaalla sydämellä.
Kirjoittaja
