Jeesuksen kovat sanat Pietarille (Matt. 16:23)

Kysymys: Matteuksen evankeliumin neljännen luvun alussa Jeesus torjuu kiusaukset vetoamalla Jumalan sanaan eli VT:ssä oleviin kirjoituksiin. Miksihän hän ei kohdassa Matt. 16, jakeessa 23 ei vetoa samoin VT:een kirjoituksiin? Vai vetoaako? Entä puhuuko hän Pietarille vai kääntyykö pois Pietarista? Aika hurja kontrasti, jos Pietarille puhutaan ikään kuin Kiusaajan edustajana.
Lue lisää

Evankeliumit

Kysymys: Miksi evankeliumien kirjoittamiseen kuluneeseen aikaan kiinnitetään niin vähän huomiota, usein vain annetaan ihmisten ymmärtää evankeliumien kirjoitetun kerralla lyhyessä ajassa? Eikös kirjoittaminen ensimmäisellä vuosisadalla ollut kuitenkin haastavampaa ja aikaa vievää sen aikaisilla välineillä kuin tänä päivänä tietokoneilla?

Esimerkiksi vanhimmaksi evankeliumiksi katsotaan usein Markuksen evankeliumia joka on arviolta kirjoitettu valmiiksi vuosien 58-73 aikana. Jos voidaan olettaa että evankeliumin kirjoittajalta on kulunut 10-15 vuotta aineiston kokoamiseen ja esivalmisteluun sekä teoksen kirjoittamiseen ja taittoon papyrusrullalle, olisi kirjoittajan silloin aloittaa työnsä joskus vuosien 43-63 välillä. Voidaanko tällaista olettaa ja onko se uskottavaa?
Lue lisää

Jumalan/jumalien pojat

Kysymys: Tässä puhutaan Jumalan pojista. Keitä nämä Jumalan pojat olivat, tästä saa sen käsityksen, että niitä oli useampia? Raamattu puhuu toisaalla että Jumala antoi "ainoan poikansa (Joh 3:16)" ja on paljon muitakin kohtia, missä puhutaan ainoasta Jumalan pojasta, joka ymmärtääkseni näissä yhteyksissä on Jeesus Kristus.
Lue lisää

Mitä tapahtui, kun Jeesus puhalsi Pyhän Hengen? Mitä tarkoittaa anteeksiannon kieltäminen (Joh. 20:21–23)?

Kysymys: Joh. 20:21–23 ”Jeesus sanoi uudelleen: ´Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.´ Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ´Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.´”

En tajua tätä kohtaa. Eikö Pyhä Henki vuodatettu vasta myöhemmin? Mitä tapahtui kun Jeesus puhalsi Pyhän Hengen?

Ja jae 23 ihmetyttää. Eihän opetuslapsilla ollut valtaa kieltä anteeksiantoa? Eikö Jumala halua antaa synnit anteeksi kaikille? Mitä nämä Jeesuksen sanat tarkoittavat?
Lue lisää

Menevätkö kaikki kuoltuaan taivaaseen?

Kysymys: Olisin kysynyt sellaista asiaa, kun yleisesti puhutaan, että ihmiset menevät taivaaseen, kun he kuolevat. Haluaisin tietää, mihin Raamatun paikkoihin se nojautuu. Olisiko teillä tietoa jostakin kirjasta, joka kertoisi tämän asian niin että olisi justiin Raamatun paikat opetuksen tukena? Kun lukee Raamattua, löytää ikuisen elämän ja Jeesuksen hallitseman kuningaskunnan 1000 vuotta ja lopuksi uudet taivaat ja maa.
Lue lisää