RLL:n blogissa jaetaan ajatuksia ja oivalluksia arjen keskeltä Raamatun näkökulmasta sekä kerrotaan kuulumisia Raamatunlukijain Liiton työstä ja toiminnasta.
Moni meistä kaipaa toivon ja ilon sanomaa niin omaan elämäänsä, omaan kotikaupunkiinsa kuin koko tähän rikkinäiseen maailmaammekin. Se on annettu meille Raamatussa ja siksi me luemme sitä!
Raamatunlukuopas Hetkinen on yksi niistä avuista, joita voi hyödyntää päivittäisen Raamatun lukemisen ja tutkistelun tukena. Nyt on ilmestynyt jälleen uusi Hetkinen-opas, jonka kanssa luemme tammi-maaliskuun aikana jakson Johanneksen evankeliumia, Psalmeja ja Jeremian kirjaa sekä Ensimmäisen kirjeen korinttilaisille. Lähde mukaan!
Raamatunlukijain Liitto ja sen väki toivottaa Sinulle oheisen kortin kera siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa.
Loppumetreillään oleva vuosi on ollut todellinen juhlien kultavuosi. Monien suurten ja vähän pienempien juhlien keskellä myös Raamatunlukijain Liitto on viettänyt juhlavuottaan. Syyskuun 27. päivänä RLL:n perustamisesta tuli 40 vuotta ja lukuopas Hetkinen on viettänyt koko tämän vuoden puolivuosisataista juhlavuottaan. Kaiken kukkuraksi RLL:n taustalla oleva kansainvälinen Scripture Union -liike on viettänyt juhlaa 150-vuotisen taipaleensa johdosta.
Tänä uskonpuhdistuksen juhlavuotena Martti Lutherin taisteluvirsi 170 on raikunut tavallista komeammin. Sen kolmas säe päättyy lyhyeen virkkeeseen ”Ne yksi sana kaataa”. Kyse on valheen valloista ja niiden kaatumisesta Jumalan sanan vaikutuksesta. ”Se sana seisoo vahvana, ne ei voi sitä kestää.”
Babelin vankeuteen vietyjen keskuudessa 500-luvulla eKr vaikutti profeetta Hesekiel. Hän sai merkillisen kokemuksen. Herra vei hänet keskelle laaksoa, joka oli täynnä kuolleiden kuivia luita. Siellä Herra kysyi profeetalta, voivatko nämä luut herätä eloon. Profeetta vastasi viisaasti: "Herra, sinä sen tiedät."…
Jokaisen päivän tärkeä hetki ja iloinen asia on saada lukea Raamattua. Sen äärellä voi kohdata elävän ja rakastavan Jumalan - kuulla Vapahtajan äänen sekä jokaiselle tarkoitetun suuren ilosanoman.
Jos olet vasta-alkaja, rohkaistu avaamaan Raamattusi. Jos olet lukenut Raamattua jo pitkään, niin päivittäinen rohkaisu ja ruoka on tarpeen. On myös ihmeellistä löytää aina Raamatusta jotain sellaista, mitä ei ole koskaan aiemmin huomannut.
Sovi siis päivittäinen tapaaminen Jumalan kanssa Raamattua lukien. Ja kannusta muitakin!
Raamatunlukuopas Hetkisen uusin numero (4-2017) on lähtenyt painosta tilaajille ma 25.9. Loppuviikon päivinä se kolahtelee jälleen tuhansien raamatunlukijoiden kotiin.
Iloa ja siunausta jokaiselle Raamatun lukemiseen!
Radio Deissä kuuluu "Ilo Raamatusta" –teema viikolla 25.-29.9. Raamattu on hyvin monella tapaa ilon asia. Ilon ydin on toki sen sisältämässä suuressa ilosanomassa! Sen lisäksi Raamattu on ilon ja siunauksen lähde myös meidän arkiseen elämäämme sen eri vaiheissa ja tilanteissa. Jotain siitä tulee esille myös teemaviikon ohjelmissa.
Siivotessa tekee joskus mielenkiintoisia löytöjä. Autotallin hyllyiltä tuli yhtäkkiä esille hymypoikapatsas. Sen pohjassa luki Hyvän toveruuden kilpa, Naantalin yhteiskoulu IIIA. Se oli minulle vuonna 1958 myönnetty hymypoika. Näitä veistoksia oli alettu jakaa neljä vuotta aikaisemmin, ensin hymypoikina, vuotta myöhemmin myös -tyttöinä.
Ystäväni kertoi kotikulmillaan näkemästään isosta kivestä. ”Kuvasin tämän kiven neljästä suunnasta. Jokainen sivu on erilainen ja kivi kertoo omaa kieltänsä. Se kertoo jokaiselle sitä katsovalle varmaankin erilaista tarinaa. Minulle kivet ovat tulleet hyvin tärkeiksi. Kiviä katsellessa tulee hyvä olla. Ihmeellistä, että tuollaiset kovat möhkäleet ovat niin eläviä.”