Hymyillään!
Siivotessa tekee joskus mielenkiintoisia löytöjä. Autotallin hyllyiltä tuli yhtäkkiä esille hymypoikapatsas. Sen pohjassa luki Hyvän toveruuden kilpa, Naantalin yhteiskoulu IIIA. Se oli minulle vuonna 1958 myönnetty hymypoika. Näitä veistoksia oli alettu jakaa neljä vuotta aikaisemmin, ensin hymypoikina, vuotta myöhemmin myös -tyttöinä.
Kielitoimiston sanakirjan mukaan hymy on ”mielihyvän, ilon, ivan tms. tunteen ilme kasvoilla”. Hymy ei ole siis pelkästään jotain myönteistä. Tutkimusten mukaan ihmiset ovat äärimmäisen taitavia erottamaan, onko hymyssä kyseessä aito ilo vai väkisin väännetty virne.
Sanaton hymy ei synny ihan itsestään. Siihen tarvitaan nimittäin seitsemäätoista lihasta, kun kulmien kurtistaminen vaatii peräti 43 lihaksen käyttöä. Irvistykseen taas tarvitaan neljä kertaa enemmän kasvolihaksia kuin hymyilemiseen. Luoja on siis ihan anatomisestikin tarkoittanut ihmisen käyttämään kasvojaan hymyilemiseen.
Raamatussa hymystä puhutaan vain kolmessa yhteydessä. Kärsivä Job kertoi Jumalaan vedotessaan, miten hänen sanojaan ja hymyään odotettiin. ”Kun he menettivät toivonsa, minä hymyilin heille ja minun valoisat kasvoni rohkaisivat heitä” (Job 29:24). Miten hieno esimerkki hymyn voimasta! Sananlaskujen kirjan päättävässä Hyvän vaimon ylistyksessäkin hymyllä on paikkansa: ”Häntä seuraa menestys ja kunnia, hän katsoo hymyillen tuleviin päiviin” (Sananl. 31:25). Voimmeko mekin toimia näin?
Kolmas esimerkki koskee kuningasta: ”Kuninkaan hymy on elämän vakuus, hänen suosionsa kuin keväinen sade” (Sananl. 16:15). Raamatun englanninkielinen New International Version kääntää alun näin: ”When a king´s face brightens, it means life.” Voisiko meidänkin kasvojemme kirkastuminen merkitä jollekin elämää? Joka tapauksessa “Ne, jotka katsovat häneen [Herraan], säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät punastu häpeästä” (Ps. 34:6).
Kirjoittaja
