Ensimmäinen ja Toinen aikakirja ovat alun perin olleet yksi yhtenäinen kirja, joka on sijoittunut meidän Raamattumme Vanhan testamentin kirjat käsittävässä hepreankielisessä Raamatussa (Biblia Hebraicassa) sen viimeiseksi kirjaksi. Aikakirjat onkin ikään kuin yhteenveto kaikesta edellä kirjoitetusta. Aikakirjat on kirjoitettu 400-luvulla eKr. eli pakkosiirtolaisuuden ajan jälkeen. Ne pyrkivät vastaamaan kysymyksiin, miksi pakkosiirtolaisuuteen jouduttiin ja miten samalta kohtalolta voitaisiin tulevaisuudessa välttyä.

Aikakirjoissa maalataan Israelin kansan historia laajalla pensselillä, sillä aikajänne kulkee Aadamista Persian kuningas Kyyrokseen eli kirjoittajan omaan aikaan. Aikakirjat eivät kuitenkaan ole varsinaisesti historian kuvaus, vaan ennemminkin pitkä saarna, jossa liikutaan valikoiduissa menneisyyden tapahtumissa. Historian tapahtumien välityksellä pyritään muistuttamaan saaduista opetuksista ja myös soveltamaan niitä vallitsevaan tilanteeseen. Jos historian virheitä ei muisteta, ne tehdään pian uudelleen. Jos Jumalan huolenpito unohdetaan, unohdetaan hänen uskollisuutensa ja lupaustensa varmuus.

Koska Aikakirjoja ei ole kirjoitettu varsinaisesti historiankirjoiksi, niiden kirjoittaja ei toista kaikkia historian tapahtumia, jotka on jo kerrottu Samuelin tai Kuninkaiden kirjoissa, vaan nostaa kansan historiasta esiin periaatteita, jotka näyttävät toistuvan yhä uudelleen. Vanhan testamentin kreikankielisessä laitoksessa, Septuagintassa, kirjan nimi viittaakin ”poisjättämisiin” tai ”mainitsematta jättämisiin”. Esimerkiksi Daavidin lankeemusta tai Salomon syntiä ei mainita. Toisaalta Aikakirjoissa täydennetään joitakin Samuelin ja Kuninkaiden kirjojen tietoja.

Aikakirjojen yhteensä 65 luvussa juostaan läpi pitkiä nimilistoja, mutta jokaisen nimen takana on ollut ihminen, Israelin kansaan kuulunut, oman matkansa tehnyt. Nimilista korostaa, että kansa ei tule tyhjästä, sillä on juurensa ja historiansa ja sillä on myös kokemuksensa ja Jumalansa.

Ensimmäinen aikakirja keskittyy Daavidin kuningasaikaan, liitonarkun Jerusalemiin tuomiseen ja Daavidin tekemiin valmisteluihin temppelin rakentamiseksi, vaikka hän ei itse saanutkaan vielä ryhtyä temppelin rakennusurakkaan. Profeetta Natanin Daavidille ilmoittaman lupauksen mukaan Daavidin jälkeläinen (siemen) tulee olemaan Jumalan Poika, ikuinen hallitsija ja temppelin rakentaja (1. Aik. 17:12–14). Jo VT:n aikaan todettiin, ettei tämä ennustus toteutunut tyhjentävästi vielä Daavidin pojan Salomon kaudella, vaan tähtäsi paljon myöhäisempään Daavidin jälkeläiseen Salomo vain ennakkokuvanaan.

Avainjae

Kiittäkää Herraa, huutakaa avuksi hänen nimeään,
kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan!
– 1. Aik. 16:8