Sefanjan kirja

Sefanja vaikutti noin vuoden 630 eKr. tienoilla Juudassa, jonka kuninkaana oli Josia (640–609 eKr). Sefanja kuului itsekin kuningassukuun ja oli kuningas Josian pikkuserkku.

Sefanjan kirja sisältää pääasiassa tuomion julistusta. Sefanja kuvailee niitä eri onnettomuuksia, joita Jumala aikoo sallia niin Juudalle kuin sen lähikansoillekin. Tarkoituksena on, että ihmiset tuomioita kuullessaan kääntyisivät pahoilta teiltään ja epäjumalanpalveluksesta Herran palvelemiseen. Näin ollen tuomion julistuksenkin takana on Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan. Kun Jumala uhkaa tuomioilla, hän tekee sen saadakseen meidät luopumaan vääryydestä ja turvautumaan häneen.

Josia oli kruunattu kuninkaaksi jo lapsena, mutta noin 20 vuotta kruunaamisensa jälkeen hän aloitti hengellisen uudistusohjelman. Sefanjan parannusjulistus oli varmasti osaltaan vaikuttanut kuninkaan intoon tuhota epäjumalanpalvelus ja uudistaa jumalanpalveluselämä alkuperäiseen muotoonsa. Kun Juudan kansa taipui kuninkaansa johdolla ainakin osittaiseen parannukseen, Sefanjan ennustama tuomio siirtyi.

Sefanjan kirja päättyy lohdutuksen sanoihin: kansan jäännös pelastuu ja Herra on kansansa keskellä.

Avainjae

Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi,
hän on voimallinen, hän auttaa.
– Sef. 3:17

Raamatun kirjojen johdannot ovat osa raamatunlukuopas Hetkisen lisämateriaalia. Hetkinen on Raamatunlukijain Liiton tilattava raamatunlukulehti, joka sisältää päivittäisen lukuohjelman ja raamatunkohtiin liittyviä lyhyitä opetuksia. Hetkinen-lehdessä luemme monipuolisesti läpi koko Raamattua ja lukuohjelmaan voi tulla mukaan milloin vain. Hetkisen tilaaja voi halutessaan lukea ja kuunnella lehteä myös netissä ja mobiililaitteella.

Tilaa tästä itsellesi oma Hetkinen.

BibleProject: Esittelyssä Sefanjan kirja

Video linkitetty BibleProjectin luvalla.