Habakukin kirja

Habakukin kirjassa ei kerrota, milloin kirja on kirjoitettu, mutta kirjan sanomasta ymmärrämme, että se on kirjoitettu aikana, jolloin Juudassa on ollut erityisen paljon epäjumalanpalvelusta, sortoa, vääryyttä ja väkivaltaa. Todennäköisesti se on kirjoitettu kuningas Jojakimin aikana (609–597 eKr). Jojakim ei kuninkaaksi noustuaan jatkanut isänsä Josian aloittamaa uskonpuhdistusta, vaan toimi täysin päinvastoin. Toinen mahdollisuus on, että Habakuk olisi toiminut jo kuningas Manassen (697–642 eKr.) ajan lopulla. Manasse oli tullut kuninkaaksi isänsä Hiskian jälkeen ja myös hän oli kääntänyt selkänsä hurskaan isänsä arvomaailmalle ja avannut ovet assyrialais- ja kanaanilaistyyppiselle pakanuudelle.

Habakukin kirjassa saamme katsoa herkän runoilijan ja muusikon sieluun, hänen keskusteluunsa Jumalan kanssa, hänen kysymysten täyteiseen rukouselämäänsä, jonka myötä Jumala myös näynomaisesti vastaa. Kirjan alussa profeetta kyselee Jumalalta, miksi Jumala ei tuomitse Juudan kansan syntielämää. Kun Jumala vastaa rankaisevansa Juudaa jumalattoman ja julman Babylonian avulla, Habakuk kauhistuu, ja Jumala vastaa rankaisevansa myös Babyloniaa. Synkkäsävyisesti alkanut Habakukin kirja päättyy laulettavaksi tarkoitettuun rukoukseen ja Jumalan ylistykseen. Habakuk on meille hyvä esimerkki siinä, että hän kääntyi tuskassaan ja ahdistuksessaan Jumalan puoleen.

Habakukin kirja vakuuttaa, että Jumala hillitsee oman aikataulunsa ja tapansa mukaan pahuuden leviämistä. Mutta Habakukin kirjasta löytyy myös Uudessa testamentissakin lainattu jae siitä, että vanhurskas elää uskosta (Hab. 2:4, KR -33). Kristitty ei pelastu siksi, että pystyisi elämään täydellisesti, vaan siksi, että hän turvautuu uskossa Jeesukseen.

Avainjae

Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta,
iloitsen Jumalastani, joka pelastaa.
– Hab. 3:18