Hetkisen Kesäkampanja 2021. Koko Suomi Tarvitsee Sanaa.

Koko Suomi tarvitsee Sanaa

”Onko Jumala todella sanonut,” kysyi käärme aikoinaan naiselta.  Samaa epäilyä kuulemme edelleenkin – tosin merkittävästi vahvempana; käärme sentään tunnusti Jumalan olemassaolon. Tänään suomalaiset uskovat yhä vähenevässä määrin edes Jumalan olemassaoloon, saatikka Jumalan sanomisiin ja sanojen paikkansapitävyyteen. Mutta suomalaiset eivät välttämättä ole edes avanneet Raamattua ja tutkineet sitä itse, vaan perustavat ajatuksensa ”minusta tuntuu” tai ”olen kuullut ja siten vahvasti luullut” -perusteisiin.

On aika avata Raamattu ja lukea itse, mitä se kertoo Jumalasta. On aika tutkia itse, pitääkö Jumalan sana paikkansa. Toimiiko se. Ovatko ohjeet viisaita ja elämää tuovia. Ovatko Raamatun arvot ihmiselle hyväksi – vaiko ei. Toki kaikkein tärkeintä on Raamatun äärellä kysellä sitä, onko Jeesuksen pelastustyö minuakin varten tehty.

Koko Suomi tarvitsee Jumalan sanaa. Rohkaise niin itseäsi kuin toisiakin avaamaan Raamattu. Lue ja kysele rukoillen se edessä, onko se, mitä Jumala on sanonut, todellakin totta, oikein ja hyvää.

Raamatunlukuopas Hetkinen on tässä hyvä apu. Raamatunopettajien lyhyet opetukset Raamatun tekstikohdista auttavat sanaa avautumaan ja toimivat eräänlaisena keskustelukumppanina Raamattua lukiessa. Sen ovat monet tuhannet kristityt Suomessa kokeneet vallan mainioksi avuksi jo monien vuosikymmenten ajan ja edelleenkin.

Hetkisessä on nyt ”Koko Suomi tarvitsee Sanaa” -kesäkampanja. Tartu siihen ja rohkaise toisiakin Raamatun avaamiseen.

Kesäterveisin,

Kirsi Smeds
Pääsihteeri

Ps. Oletko muuten lukenut Raamattua kesäisen luonnon keskellä? Kokeile!

Kirjoittaja