Latauspaikka 1

VIIKON EVÄS 21.1.2019

Hoosianna, siunattu olkoon Jeesus, joka tulee Herran nimessä. Tule elämääni, kotikaupunkiini, kotimaahani.

Joh. 12:12-16

12 Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, 13 ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen: – Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!

14 Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu: 15 – Älä pelkää, tytär Siion, sinun kuninkaasi tulee! Hän ratsastaa nuorella aasilla. 

16 Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin.

Hoosianna tarkoittaa ”auta, pelasta”. Tällä rukouksella pyydämme Jeesusta pelastamaan meidät. Alunperin sillä rukoiltiin Jumalan vapauttavan kansan vieraan vallan alta. Emme tiedä, huusiko tuolloin joku Jumalaa auttamaan, ettei Jeesuksen, pidetyn opettajan, tarvitsisi kuolla. Jos huusi, niin tähän rukoukseen Jumala ei vastannut ”kyllä”. Kuolemansa kautta Jeesuksesta tuli vapahtajamme ja kuninkaamme.

Opetuslapset eivät ymmärtäneet. Meillä sen sijaan on Uusi Testamentti ja Vanha Testamentti. Käytä puoli tuntia aikaa siihen, että etsit Vanhasta Testamentista kohtia, jotka ennustavat Uuden Testamentin tapahtumia.

Rukous

Ole aivan ääneti ja kuuntele Jumalaa. Ehkä hän haluaa puhua sinulle.