Latauspaikka 12

Viikon eväs 13.8.2018

Miten oletkaan kaunis, Jumalani.
Kaikki kauneus on lähtöisin sinusta.
Kaikki kaunis luomakunnassa laulaa ylistystäsi.
Ne iloitsevat ollessaan kauniita sinulle.
Koko luomakunta laulaa kunniaasi.

Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa. Ps. 106

Joh. 9:26-34

He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos.

 

Kun Jeesus aloitti toimintansa maan päällä, tuli Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan näkyväksi. Jeesus teki hyvää kaikille ihmisille heidän syntisyydestään riippumatta. Ainoa edellytys Jeesuksen opetuslapsena olemiselle oli, että ihminen tahtoi seurata Jeesusta. Fariseuksilla oli juutalaisten laki, jota he seurasivat, eivätkä he tarvinneet Jeesusta. He olivat Mooseksen opetuslapsia. Seurauksena siitä, että keskittyy vain elämään oikein, on itsekeskeisyys ja vaara siitä, että alkaa katsoa alaspäin niitä, jotka eivät elä ”oikean elämän” ohjeiden mukaan. Jos keskittyy Jeesukseen, saa mahdollisuuden luopua itsekeskeisyydestä. Kuten Jeesus hyväksyy meidät, voimme me alkaa hyväksyä nekin, joita ehkä aiemmin katsoimme alaspäin.

Etsi Jeesusta uskoen, että hän on jo lähelläsi. Anna Jeesuksen vallata ajatuksesi, että voit hetkeksi unohtaa itsesi ja mielessäsi pyörivät asiat. Ylistä häntä tässä hetkessä.

 

Rukous

Jeesus, Jeesukseni.
Rakastan sinua.
Rakastan sinua.
Rakastan sinua
– ja tiedän, että rakastat minua.

Jeesus sanoo: ”Pysykää minun rakkaudessani (Joh. 9:5).”

Kirjoittaja