Imgp4240 Syd

Valoa matkalle

Elias Lönnrot sanoi eräässä saarnassaan Sammatin kirkossa: ”Jokainen, joka seuraa omaa tähteään – kuten vierasta uskoa edustaneet itämaan tietäjät – löytää itsensä lopulta seimen lapsen ääreltä. Siellä jokainen ihminen kohtaa syvimmän kutsumuksensa.” Tämä teksti on tallennettu myös hänen hautapaateensa.

Tähdet kuuluvat joulunaikaan monin tavoin. Kuusen latvaan ja ikkunoihin ripustetaan tähtiä. Meilläkin olohuoneen ikkunassa loistaa tähti ensimmäisestä adventista loppiaiseen. Nämä tähdet muistuttavat Betlehemin tähdestä, joka johti tietäjät Jeesuksen luo.

Mutta onko meillä kullakin myös oma tähtemme, kuten Lönnrot sanoi? Tekisi mieli olla eri mieltä tämän suurmiehen kanssa. Ei tietäjilläkään ollut mitään omaa tähteään, sillä sitä kutsuttiin juutalaisten kuninkaan tähdeksi (Matt. 2:2). Valon luoja (1. Moos. 1:3) on itsekin valo. Jeesus sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12.) ”Minä olen valo” (Joh. 12:46). Meidät on kutsuttu siis seuraamaan tätä valoa, ei mitään omia tuikkuja. Tämän valon avulla löydämme sekä seimelle että ristille.

Raamatunlukijain Liiton ja sen äitijärjestön Scripture Unionin tunnus on: ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani” (Ps. 119:105). Uuteen vuoteen ottamamme askelet ovat siunattuja, kun annamme sanan valon valaista ne. Siispä siunattua uutta armon vuotta!

Kirjoittaja