Viikon eväs 9.7.2018
Ikuinen Jumala.
Olet tässä.
Tunnen läsnäolosi tässä paikassa
ja se tuo rauhan sydämeeni.
Tunnet minut kokonaan.
Näet minut.
Katseesi lepää ylläni.
Niin, Jumalani, läheisyytesi tuo rauhan sydämeeni.
Jumalan edessä mieleni hiljenee, hän antaa minulle avun. Hän on kallio, hän on minun pelastukseni, hän on linnani, minä en horju. Ps. 62:2–3
Joh. 9:1–7
Tien sivussa Jeesus näki miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy.” – Altaan nimi merkitsee: lähetetty. – Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.
Emme tiedä, ajatteliko mies itse sokeuden johtuvan hänen syntisyydestään. Jeesus ei joka tapauksessa keskity syyllisyyteen, vaan Jumalan voimaan. Tärkeintä ei ole, mitä ihminen on tehnyt, vaan se, mitä Jumala tulee tekemään. Terve synnintunto pitää meidät kiinni totuudessa, mutta jos keskitymme vain synteihimme, se johtaa enemmän itsekeskeisyyteen kuin totuuteen. Kohdattuaan Jeesuksen sai sokea mies keskittyä muuhun kuin itseensä ja kärsimykseensä.
Mikä sai sokean miehen tekemään, niin kuin Jeesus kehotti? Mikä olisi voinut estää häntä toimimasta Jeesuksen sanojen mukaisesti?
Rukous
Jeesus!
Sinä olet totuus ja olet valo.
Minä en ole totuus enkä valo,
mutta saan tuntea sinut, Jeesus.
Saan olla sinun totuudessasi ja valossasi.
Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen! Ps. 37:5
Kirjoittaja
