Toinen Johanneksen kirje on osoitettu ”valitulle äidille” ja hänen lapsilleen. Äidillä tarkoitetaan ilmeisesti jotain tiettyä seurakuntaa ja lapsilla seurakunnan jäseniä. Kirje on todennäköisesti kirjoitettu 90-luvulla Efesoksessa, kuten Ensimmäinen ja Kolmaskin Johanneksen kirje.

Itsestään kirjeen kirjoittaja käyttää nimeä ”vanhin”. Tällä hän viittaa paitsi ikäänsä, myös asemaansa. Vanha Johannes oli seurakunnissa erityisen arvostettu, koska hän oli viimeinen elossa oleva apostoli. Kirjeen vastaanottajat kyllä tiesivät, kuka vanhin oli. Emme tiedä, miksi apostoli Johannes ei mainitse nimeään. Johtuiko se vainojen ajasta, jolloin oli syytä olla varovainen? Toisaalta Johannes ei mainitse nimeään myöskään evankeliumissaan, vaan käyttää siinä itsestään nimitystä ”se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”. Jo varhaiset kirkkoisät tunsivat kirjeet Johanneksen kirjeinä, joten ne olivat käytössä 100-luvun alussa.

Tuohon aikaan kiertävät lähetyssaarnaajat majoittuivat kristittyjen kodeissa. Oikeiden opettajien lisäksi liikkeellä oli myös harhaopettajia. Seurakuntaan olikin tullut eksyttäjiä, joita osa kristityistä oli lähtenyt seuraamaan. Toisessa kirjeessään, kuten ensimmäisessäkin, Johannes varoittaa gnostilaisesta harhaopista, joka kielsi Kristuksen ihmisyyden. Johannes myös kieltää kristittyjä osoittamasta vieraanvaraisuutta väärin opettaville.

Kirjeen pääteemoja ovat totuus ja rakkaus.

Avainjae

Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi.
– 2. Joh. 1:7