Wren 4173113

Kuinka käyttää Hetkistä raamatturyhmissä?

Raamattua ei tarvitse aina lukea yksin. Sitä on hienoa voida tehdä myös yhdessä toisten kanssa rukoillen ja keskustellen - vaikkapa etänä netin välityksellä. Tule tutustumaan ja testaamaan etätapaamisessa ke 24.4. klo 18-19.30, kuinka raamatunlukuopas Hetkistä voi käyttää raamatturyhmissä.

Pienryhmät, jotka kokoontuvat Raamatun ja rukouksen äärelle, ovat arvokkaita kohtaamisen ja yhteyden paikkoja. Jakaminen Raamatun tekstien pohjalta ja yhteinen rukous luovat yhteyttä ja rohkaisevat ja kantavat. Ja mikä tärkeintä, myös itse Jeesus on luvannut olla niissä hetkissä mukana! Sanoihan hän: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään”, Matt. 18:20.

Joskus on kuitenkin vaikea löytää itselleen sopivaa Raamattu- ja rukousryhmää. Joskus taasen omassa ryhmässä on asioita, joita haluaisi jakaa rukousaiheiksi ryhmän ulkopuolisten kanssa. Joskus vain kaipaisi uusia ideoita, materiaaleja ja tapoja, miten olla yhdessä toisten kanssa Raamatun äärellä.

Keskiviikkona 24.4.2024 tuodaan esille raamatunlukuopas Hetkisessä oleva materiaali raamatturyhmien käyttöön. Samalla voit kokeilla, kuinka etäyhteyksienkin avulla voi kokoontua Raamatun ja rukouksen äärelle.

Tervetuloa avoimeen “Kaksi tai kolme” -Raamattu- ja rukoushetkeen Zoomissa.  Kohtaamisten emäntänä toimii Raamatunlukijain Liiton pääsihteeri Kirsi Smeds. Ne järjestää SEA:n Raamattuverkosto SuoRa.

Zoom-linkki kohtaamiseen ke 24.4.2923 klo 18-19.30
https://zoom.us/j/95677009644?pwd=bHBvNHl6U1ZvRU1PV1VqbVN1NVVoQT09