Sanoma Jeesuksesta kuuluu kaikille, myös lapsille. Mutta miten kertoa Jeesuksesta lapselle hänen omalta tasoltaan? Ja miten rakentaa monen ikäisille lapsille kiinnostavia ja puhuttelevia opetuksia Raamatun aarteista?
Näihin aiheisiin pureudutaan Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa järjestettävässä Lapsi- ja pyhäkoulutyön koulutusviikonlopussa 7.-8.10.2023. Koulutuksessa opitaan eri-ikäisille lapsiryhmille suunnattujen hartaushetkien tai pyhäkoulun toteuttamista ja päästään kokeilemaan ja tutustumaan erilaisiin opetusmenetelmiin ja -materiaaleihin. Viikonloppu tarjoaa myös mahdollisuuden tavata muita lasten hengellisestä työstä kiinnostuneita ja tulla ravituksi kohtaamisen, musiikin ja Sanan kautta. Koulutus sopii myös pitkään lapsityötä tehneille, sillä tarjolla on uusia näkökulmia ja tuoreita ideoita tuttuakin tutummista aiheista.
Koulutukseen osallistujan on mahdollisuus saapua Raamattuopistolle jo perjantaina 6.10. ja seurata silloin Sisälle Sanaan -kurssin ohjelmaa.
Koulutus järjestetään Suomen Raamattuopiston (SROS), Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) ja Raamatunlukijain liiton (RLL) yhteistyönä. Kouluttajina toimivat mm. Anna Pöyhönen, Merja Rantala, Saija Simanainen ja Anu Ylhäisi.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen kurssille tästä!