Obadjan kirja

Obadjan kirja on lyhin Vanhan testamentin kirjoista, vain yhden luvun mittainen. Obadjasta itsestään ei tiedetä muuta kuin nimi. Hän on yksi niistä harvoista Vanhan testamentin profeetoista, joiden suvusta ei kerrota mitään, edes isän nimeä ei mainita. Obadjan lisäksi tällaisia profeettoja ovat Habakuk, Haggai ja Malakia. Nimi Obadja tarkoittaa Herran palvelijaa. Koska heprean kielestä ei voi alkukirjaimen koosta päätellä, onko kyseessä erisnimi, on mahdollista, ettemme tiedä edes profeetan varsinaista nimeä. Hänet esitellään vain Herran palvelijana. Obadja-nimisiä miehiä kuitenkin esiintyy muualla Raamatussa, joten Obadja on myös hyvin voinut olla profeetan oikea nimi.

Obadja toimi profeettana etelävaltakunta Juudassa, mutta kirjan ajoituksesta ei ole yksimielisyyttä. Obadjan kirja on perinteisesti ajoitettu 800-luvulle eKr., mutta nykyään monet tutkijat sijoittavat sen 400–500 luvulle eKr. Kirja ajoittuu joka tapauksessa ajankohtaan, jolloin Esausta polveutuva Israelin veljeskansa Edom oli pilkannut Israelia (Juudaa) sen ahdingon aikana. Obadjan kirjan tarkoitus on lohduttaa Jumalan kansaa. Ensinnäkin lohdutus tulee lupauksena Edomin tuhoutumisesta (j. 10). Toiseksi profeetta ennustaa, että pakkosiirtolaisuuteen joutuva kansa on kerran palaava omalle maalleen (j. 17). Obadjan kirja muistuttaa meille, että Jumalalla on valta käskeä kansakuntiakin. Kaikki on hänen kädessään.

Avainjae

Älä luovuta Juudasta paenneita takaa-ajajien käsiin ahdingon päivänä!
– Ob. 1:14

Raamatun kirjojen johdannot ovat osa raamatunlukuopas Hetkisen lisämateriaalia. Hetkinen on Raamatunlukijain Liiton tilattava raamatunlukulehti, joka sisältää päivittäisen lukuohjelman ja raamatunkohtiin liittyviä lyhyitä opetuksia. Hetkinen-lehdessä luemme monipuolisesti läpi koko Raamattua ja lukuohjelmaan voi tulla mukaan milloin vain. Hetkisen tilaaja voi halutessaan lukea ja kuunnella lehteä myös netissä ja mobiililaitteella.

Tilaa tästä itsellesi oma Hetkinen.

BibleProject: Esittelyssä Obadjan kirja

Video linkitetty BibleProjectin luvalla.