Bty

Viikon eväs 28.5.2018

Jeesus, kiitos elämästä!

 

Joh. 8:26–29

Minulla on teistä paljon sanottavaa, ja paljosta minun on teidät tuomittava. Mutta minun lähettäjäni puhuu totta, ja minä vain ilmoitan maailmalle sen, minkä olen häneltä kuullut.”  He eivät ymmärtäneet, että Jeesus puhui Isästä. Niinpä Jeesus jatkoi: ”Sitten kun olette korottaneet Ihmisen Pojan, te ymmärrätte, että minä olen se joka olen enkä tee mitään omin neuvoin, vaan puhun niin kuin Isä on minua opettanut. Hän, joka lähetti minut, on minun kanssani. Hän ei ole jättänyt minua yksin, koska minä teen kaiken hänen mielensä mukaan.”

 

Jeesus keskittyy tässä kaikkein tärkeimpään, eli siihen, että Jumala on lähettänyt hänet uhriksi ihmisten syntien sovitusta varten. Onneksi monet Jeesuksen ympärillä sinä päivänä olleet tarttuivat uskoon. Oletko sinäkin tarttunut siihen?

Mutta mitä tarkoittavat sanat ”kun olette korottaneet Ihmisen Pojan, te ymmärrätte”? Heidän piti ensin uskoa Jeesukseen, jotta he voisivat ymmärtää häntä. Ymmärrätkö sinä? Uskon avulla opit myös ymmärtämään.

 

Rukous

Jeesus, haluan mielelläni oppia sinusta uutta joka päivä. Puhu minulle Pyhän Henkesi kautta ja täytä minut kiitollisuudella ja ilolla sen tähden, että kuolit ja nousit kuolleista minun vuokseni.

 

 

Kirjoittaja