Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä ei ole mainittu sen kirjoittajaa, mutta sen kirjoittajana on perinteisesti pidetty apostoli Johannesta. Kirjoittaja on kuulunut Jeesuksen lähipiiriin (1. Joh. 1:1–3) ja hän kirjoittaa apostolisella arvovallalla. Myös yhtäläisyydet Johanneksen evankeliumiin ovat huomattavat. Erot selittyvät kirjoittamisen aikaerolla ja tarkoituksella. Kirje on todennäköisesti kirjoitettu 80- tai 90-luvulla Efesoksessa ja suunnattu yleisesti Vähän-Aasian seurakunnille.

Perimätiedon mukaan Johannes otti myös Jeesuksen äidin mukaansa muuttaessaan Efesokseen. Siellä hän saavutti korkean iän ja kuoli ehkä 100-vuotiaana vasta toisella vuosisadalla. Hänen hautaansakin näytetään Efesoksessa. Ukkosenjylinän pojasta (Mark. 3:17), joka nuorena, vihaisena miehenä suuttui mm. samarialaisiin (Luuk. 9:51-55) oli tullut vanhetessa erityinen rakkauden apostoli.

Johanneksen ensimmäinen kirje on sielunhoidollinen kirje hengelliseltä isältä rakkaille lapsille. Kirjeen tarkoituksena on vahvistaa seurakuntia niiden kohdatessa harhaoppeja. Se puolustaa oikeaa oppia, elämäntapaa ja suhdetta muihin ihmisiin.

Johannes varoittaa kirjeessään erityisesti gnostilaisesta harhaopista. Gnostilaisuuden pääteemana oli, että aine on olemukseltaan pahaa, vain henki on hyvää. Näin koko aineellista maailmaa pidettiin pahana. Siksi gnostilaiset halveksivat ihmisen kehoa. Gnostilaisuuden kannattajat tekivätkin eron Jeesus Nasaretilaisen (vain ihminen) ja Kristuksen (Jumala) välillä. Jeesus Nasaretilainen oli heidän mukaansa vain ihminen, johon Kristus asettui asumaan Jeesuksen kastehetkellä ja poistui hänestä ennen hänen kärsimystään ja kuolemaansa, koska kärsimys kuului aineelliseen maailmaan. Jeesus Nasaretilainen ei siis heidän käsityksensä mukaan ollut ihmiseksi tullut Jumalan Poika, vaan tavallinen ihminen.

Johannes torjui tällaisen ajattelun selkeästi: ”Kuka sitten on valehtelija, ellei se, joka kieltää Jeesuksen olevan Kristus? Sellainen ihminen on antikristus, niin Isän kuin Pojan kieltäjä. Joka kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään, mutta joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.” (1. Joh. 2:22–23.) Jos Kristus Jeesus ei todellisesti ollut ihminen, todellisesti kuollut puolestamme ja todellisesti noussut ylös, silloin syntiemme sovitusta ei ole, uskomme on turha ja kristinusko mennyttä.

Väärä opetus johtaa väärään elämäntapaan. Gnostilaisuudessa ei ollut mitään kaikkia ihmisiä sitovia eettisiä normeja. Johannes sen sijaan kirjoittaa, että siitä me tiedämme tuntevamme Jeesuksen Kristuksen, että pidämme hänen käskynsä (1. Joh. 2:3). Erityisen paljon Johannes korostaa kristittyjen keskinäistä rakkautta: ”Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt” (1. Joh. 4:20).

Johannes puhuu yhä uudestaan Jeesuksesta Jumalana ja ihmisenä, Jumalan sanan noudattamisesta ja keskinäisestä rakkaudesta. Kirjeen avainsana on rakkaus. Jumalan lapsen tunnusmerkki on, että hän rakastaa Kristusta ja toisia kristittyjä. Kirjeen rakenne on spiraalimainen. Samat asiat toistuvat, mutta joka kerta tulee esiin jokin uusi puoli asiasta. Johanneksen kirjeessään käsittelemät asiat ovat hyvin ajankohtaisia myös meidän aikanamme.

Avainjae

Tämän kaiken olen kirjoittanut teille,
Jumalan Poikaan uskoville, jotta tietäisitte,
että teillä on iankaikkinen elämä.
– 1. Joh. 5:13