Kristityt vainottuina

Pohdin vuoden 2016 Hengellisillä syventymispäivillä kristittyjen vainoa. Siinä yhteydessä pohdin, mitä tarkoitetaan kristittyjen vainoilla. Jos määritelmää etsii aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta, huomaa, ettei yhtä ja kaikkien hyväksymää määritelmää taida ollakaan.

Toki johonkin pisteeseen saakka ollaan yhtä mieltä siitä, mitä ainakin voidaan kutsua vainoksi, mutta määritelmät vaihtelevat, kun puhutaan yksittäistapauksista. Jos yksittäinen kristitty joutuu jonkun toisen ihmisen pilkkaamaksi tai vahingoittamaksi, voidaanko puhua vainosta edes siinä tapauksessa, että pilkka johtuu Jeesukseen uskomisesta? Vai voidaanko vainoista puhua vasta silloin, kun sen kohteeksi joutuu useita kristittyjä tai kokonainen seurakunta tai kirkko?

Raamattua ja varsinkin Uutta testamenttia lukiessa unohtuu helposti se, että sen kirjoittivat vainotut kristityt toisille vainotuille kristityille. Siksi Uuden testamentin sivuilla on niin paljon kehotusta pysyä Kristuksessa. Meitä tulee kyllä kehottaa kääntymykseen kuolemaan johtavalta tieltä elämän tielle, mutta tarvitsemme myös rohkaisua pysyä elämän tiellä, varsinkin niinä aikoina, kun houkutus luopua siltä tieltä kasvaa. Monissa maissa ulkoinen paine ja hengenvaaraan joutuminen merkitsee suurta kiusausta luopua Herrasta Jeesuksesta, omassa maassamme samaan luopumisen kiusaukseen vievät helppo elämä ja rikkauden houkutukset. Samasta kiusauksesta on kuitenkin kysymys, kiusauksesta luopua elämän tiestä ja palata kuoleman kuljetettavaksi.

Jeesus valmisti oppilaitaan tulevia vainoja varten useissa yhteyksissä. Myös sinä iltana, jolloin Jeesus asetti ehtoollisen, hän ennen Getsemaneen siirtymistä sanoo Joh. 15:18-21:ssa:“Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä. Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne. Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.”

Jeesus ei maalaillut ruusuisia tulevaisuudenkuvia oppilaittensa silmien eteen. Näillä sanoillaan Jeesus päinvastoin ilmoitti, mikä on niin opetuslasten kuin kaikkien muidenkin hänen seuraajiensa osa ja tehtävä tässä maailmassa. Se on hyvän uutisen viemistä eteenpäin huolimatta epäsuosiosta ja vainoista. Opetuslapsista ilmeisesti vain Johannes kuoli luonnollisen kuoleman. Kaikki muut surmattiin vain siitä syystä, että he kieltäytyivät vaikenemasta Jeesuksesta.

Puhe vainoista alkaa helposti ahdistaa mieltä. Kun Pietari kirjoitti myös vainoa kokeneille kristityille, joiden hän sanoi elävän muukalaisina tässä maailmassa, hän kirjoitti jakeissa 1. Piet.1:17—19: “Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä.”

Puhuessaan muukalaisuuden ajasta Pietari muistuttaa, että ajalla, joka kristitylle on annettu elettäväksi tässä maailmassa, on lopultakin vain tietty pituus. Tämä maailma ei ole todellinen kotimme, jonne olemmekin vasta matkalla. Tämä ajatus lohduttaa. Lopultakin kaikkein vaikeimmatkin asiat tässä maailmassa on helpompi kestää, kun tajuaa, että ne kuuluvat muukalaisuuden aikaan. Niillä ei ole lopullista sanaansa sanottavana.

Sen sijaan Jumalan sana ei ole lähtöisin tästä maailmasta. Siksi se sana voittaa maailmaan. Ja sen sanan turvin mekin voimme elää läpi tämän muukalaisuutemme ajan. Helppoa elämää Raamattu ei lupaa, mutta se näyttää tien, joka vie perille.

Kirjoittaja