Viimeisenä päivänä
Näin kirkkovuoden viimeisen sunnuntain eli tuomiosunnuntain aikaan kannattaa pohtia tuota adjektiivia viimeinen. Käytämme sitä hyvin arkisissa yhteyksissä. Puhumme viimeisestä keinosta, toivosta ja varoituksesta. Maksamme laskuja viimeiseen eli eräpäivään mennessä. Lähetämme meiltä pyydetyt tekstit ennen meille annettua dead line´a, viimeistä määrähetkeä. Emme halua myöhästyä.
Englanninkielisellä termillä dead line on muuten mielenkiintoinen historia. Aikoinaan sillä tarkoitettiin sotavankilan ympärille merkittyä rajaa, jonka ylittämisestä vanki saattoi joutua ammutuksi. Siitä käytetään toisinaan suomennosta kalmanraja.
Hautaansiunaamisessa pappi heittää hiekkaa arkulle kolme kertaa ja sanoo: ”NN, maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä.” Tämä viimeinen päivä on pelastushistoriallisesti hyvin ladattu. Eräs raamatunopettaja tiivisti sen hyvin. Ihmisen Poika palaa takaisin (Matt. 24:30). Kaikkien ylösnousemus tapahtuu (1. Kor. 15). Jumala hävittää nykyisen maailman (2. Piet. 3:10) ja luo tilalle uuden taivaan ja uuden maan (Ilm. 21:1). Kannattaa kuitenkin muistaa, että ”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä” (2. Piet. 3:8).
On sanottu, että eräpäiväkäsite ja -käytäntö ovat kokeneet inflaation. Haluamme mielellämme itse määritellä viimeisen hetken toimillemme. Aikamme ovat kuitenkin hänen käsissään, joka sanoi olevansa ”A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu” (Ilm. 22:13). Siksi rukoilemme Daavidin tavoin: ”Mutta minä turvaan sinuun, Herra, ja sanon: ´Sinä olet minun Jumalani! Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät´” (Ps. 31:15–16). Tämä päivä ja se viimeinenkin päivä!
Kirjoittaja
