Rakas Jumala, kiitos elämästä. Ja kiitos, että saan kulkea elämän läpi sinun kanssasi, niin iloissa kuin suruissakin. Sinä tunnet minut läpikotaisin. Rukoilen, että minäkin oppisin päivä päivältä tuntemaan sinua paremmin. Ole kanssani tämänkin päivän vaelluksellani.

Joh. 20:11-14

11. Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan 12. ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. 13. Enkelit sanoivat hänelle: »Mitä itket, nainen?» Hän vastasi: »Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.» 14. Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus.

Marian tuska ei hellitä. Hän on joutunut kokemaan Jeesuksen kuoleman, ja kaiken kukkuraksi joku on vienyt hänet haudasta. Ilmeisesti hän on niin surun murtama, ettei jaksa puhua edes haudassa olevien enkelien kanssa. Hän kääntyy pois. Tältä tilanne ainakin näyttää Johanneksen kertomuksen mukaan. Maria saa lohdutuksen myöhemmin. Nyt hän vielä itkee eikä voi uskoa, että mikään voisi koskaan enää olla hyvin.

Miten usein käykään niin, etten näe metsää puilta? Tyhjässä haudassa istui kaksi enkeliä aivan Marian silmien edessä. Jeesus itse seisoi aivan hänen takanaan. Silti hän uskoi, että Jeesus oli kuollut. Jeesus oli ilmielävänä paikalla, mutta Maria ei kyyneliltään kyennyt näkemään sitä.

Rukous

Rakas Jeesus. Aina välistä olen väärässä enkä näe asioita niin kuin ne todellisuudessa ovat. Toisinaan surut tai huolet täyttävät mieleni niin, etten näe mitään muuta. Kiitos, että Raamattu todistaa sinun elävän. Auta minua uskomaan siihen – silloinkin kun omat tunteeni sanovat muuta.