Raamatun peruskäsitteitä

Vanha ja Uusi testamentti

Raamattu on jaettu kahteen osaan: Vanhaan ja Uuteen testamenttiin.

Vanhan testamentin (VT) alussa kerrotaan tapahtumista, joita on vaikea ajoittaa tarkasti: maailman ja ihmisen luominen, syntiinlankeemus, vedenpaisumus ja Baabelin torni. VT:n historiallinen kerronta alkaa Aabrahamista, joka eli n. 2000 eKr. ja jatkuu n. vuoteen 400 eKr. Vanha testamentti on kirjoitettu pääosin hepreaksi. Suurin osa sen teksteistä oli saanut lopullisen muotonsa jo 500-luvulla eKr.

Vanha testamentti sisältää 39 kirjaa, jotka voidaan jakaa historiallisiin, profeetallisiin ja runollisiin kirjoihin. Vanhan testamentin kantavia teemoja ovat Jumalan uskollisuus ja kansan uskottomuus, laki ja liitot, luvattu maa, jumalanpalvelus uhreineen ja lupaukset tulevasta Messiaasta. Kun Uudessa testamentissa puhutaan Raamatusta, tarkoitetaan Vanhaa testamenttia. VT oli siis Jeesuksen Raamattu.

Uusi testamentti (UT) kertoo vajaasta sadasta vuodesta ajanlaskumme alussa. Sen historiallinen kerronta alkaa Jeesuksen syntymästä Betlehemissä ja jatkuu kertomuksilla Jeesuksen elämästä, opetuksista, ristinkuolemasta ja ylösnousemisesta. Näistä kertovat neljä evankeliumia. Luukkaan evankeliumin jatko-osassa Apostolien teoissa keskitytään ensimmäisten kristittyjen muodostaman alkuseurakunnan vaiheisiin ja kristinuskon leviämiseen lähetystyön kautta silloisessa Rooman valtakunnassa.

Uudessa testamentissa on 27 kirjaa ja se on kirjoitettu kreikaksi. Neljän evankeliumin ja Apostolien tekojen lisäksi siinä on monia apostolien kirjoittamia kirjeitä, joissa opetetaan ensimmäisille kristityille sekä kristinoppia että kristityn oikeaa elämäntapaa. Uuden testamentin päättää lopunaikoja profeetallisesti kuvaava Ilmestyskirja.

Vanha ja Uusi testamentti kertovat yhdessä Jumalan pelastussuunnitelman: VT:n ennakkokuvat ja ennustukset toteutuivat Jeesuksessa Kristuksessa. VT ja UT ovat kristitylle yhtä pyhää Jumalan sanaa. Kaikkia Raamatun tekstejä voi lukea Jeesuksesta käsin.

Syntiinlankeemus

Raamatun kaksi ensimmäistä lukua (1. Moos. 1 ja 2) kertovat maailman ja ihmisen luomisesta ja täydellisestä elämästä paratiisissa. Kolmannessa luvussa (1. Moos. 3) tapahtuu koko ihmiskunnan surullisin tapahtuma: ihminen suostuu tottelemaan Paholaista ja hylkää Jumalan sanan. Tätä kutsutaan syntiinlankeemukseksi. Sen seurauksena ihminen joutuu pois paratiisista. Samalla kivut, huolet ja kuolema tulevat osaksi hänen elämäänsä. Ensimmäisten ihmisten jälkeläiset ovat kaikki perisynnin alaisia: kukaan ei ole kuunnellut Jumalaa ja totellut hänen käskyjään koko sydämellään. Koko luomakunta elää edelleenkin syntiin langenneessa tilassa.

Laki

Kun Israelin kansa oli Mooseksen johdolla päässyt vapaaksi Egyptin orjuudesta ja oli aloittamassa matkaansa kohti luvattua maata, Jumala antoi kansalleen lain. Lain noudattaminen oli Jumalan kansansa kanssa solmiman liiton asiakirja: siinä kerrottiin, mitä ihmisen tuli tehdä, jotta liitto Jumalan kanssa pysyisi voimassa. Tämän lain ydin on kymmenen käskyä, jotka Jumala antoi Moosekselle kivitauluun kirjoitettuna. Sen lisäksi Siinain laissa oli paljon siveellisyys- ja yhteiskuntalakeja ja yksityiskohtaisia sääntöjä uhrijumalanpalveluksen toimittamista varten.

Kristittyjä eivät VT:n jumalanpalvelusta koskevat uhrisäädökset eivätkä israelilaisille annetut yhteiskuntasäädökset enää velvoita. Sen sijaan moraaliset lait ja kymmenen käskyä ohjaavat myös kristittyjä oikeanlaiseen, Jumalaa ja toisia kunnioittavaan elämään, ja ne löytyvätkin jossain muodossa myös UT:sta.

Kukaan ihminen ei kuitenkaan ole täysin noudattanut lakia. Vain Jeesus teki sen: hän täytti lain ja oli siksi myös laissa vaadittu täysin puhdas uhri syntien sovittamiseksi. Uusi liitto on solmittu Jeesuksen veressä; siinä liitossa ei ihmiseltä vaadita mitään tekoja.

Lain tehtävä on Uudessa testamentissa määritelty uudestaan: ”se on säädetty – – osoittamaan rikkomukset” (Gal. 3:19). Lain kautta ihminen ymmärtää oman syntisyytensä ja tämä pakottaa hänet turvautumaan Jeesuksen sovitustyöhön. Sen kautta pelastus lahjoitetaan ilman mitään tekoja tai lain noudattamista.

Kristitty ei elä lain vaan armon alla. Armosta pelastettu haluaa kuitenkin noudattaa Pelastajansa antamia käskyjä. Siksi kristittykin pyrkii noudattamaan kymmenen käskyn lakia. Kymmenen käskyä on paras perusta myös yhteiskunnan säätämille laeille. Jeesus tiivisti lain näihin sanoihin: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”(Mark. 12:30, 31)

Liitto

Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta määrittelee liitto. Raamatussa kerrotaan neljästä Jumalan solmimasta liitosta. Kaikki liitot ovat Jumalan yksipuolisesti tekemiä.

Ensimmäisen liiton Jumala solmi Nooan kanssa. (1. Moos. 6:8; 9:8–17). Nooasta tuli vedenpaisumuksen jälkeen ihmiskunnan uusi kantaisä. Liiton merkkinä oli sateenkaari.

Toisen liiton Jumala teki Abrahamin kanssa (1. Moos. 15:18). Jumala lupasi liitossaan kansan, maan ja siunauksen. Liiton merkki oli ympärileikkaus, joka tuli tästä lähtien tehdä kaikille pojille, jotka olivat Abrahamin jälkeläisiä.

Kolmas liitto tehtiin Siinailla lain antamisen yhteydessä ja se koski kaikkia israelilaisia. Jumala lupasi siinä huolenpitonsa kansalleen. Kansan tehtävä oli noudattaa Jumalan antamaa lakia.

Koska israelilaiset eivät kuitenkaan noudattaneet Siinailla annettua lakia, Jumala lupasi jo VT:n profeettojen kautta solmivansa vielä yhden, Uuden liiton. Tämä liitto toteutui Jeesuksessa ja hänen sovintoveressään (Luuk. 22:20). Uusi liitto koskee kaikkia ihmisiä ja se on armoon perustuva vapauden liitto.

Messias

Heprean sana ”Messias” merkitsee (kuninkaaksi) voideltua. Samaa tarkoittaa kreikan sana ”Kristus”.

Vanhan testamentin aikaan oli tapana, että kuninkaat voideltiin tehtäväänsä. Jumala oli luvannut kuningas Daavidille 1000-luvulla, että kuninkuus säilyisi tämän suvulla ikuisesti (2. Sam. 7:13). Messias-nimitys saikin aivan erityisen merkityksen tarkoittaessaan tämän suvun jäseniä.

Lopulta ”Messiaasta” muodostui erityinen tulevaa pelastajaa tarkoittava nimitys, jonka synonyymejä olivat nimet Daavidin Poika, Kristus ja Ihmisen Poika, jota Jeesus itse itsestään käytti.

Jeesus täytti kaikki Vanhan testamentin messiasennustukset. Uudessa testamentissa häntä tervehdittiin ”Daavidin Poikana”. Ensimmäisellä vuosisadalla Messiaan odotus oli kuitenkin erityisesti poliittista: toivottiin, että tuleva Messias-kuningas vapauttaisi juutalaiset Rooman vallan alta. Poliittisten odotusten takia Jeesus esiintyikin Messiaana varovasti ja joskus jopa kielsi seuraajiaan paljastamasta sitä, että hän on Messias. Jeesus oli tullut Messiaaksi pelastamaan koko ihmiskunnan synneistä, eikä juutalaisia Rooman vallan alta.

Sovitus

Sovitus on Jumalan työ ihmiskunnan pelastamiseksi. ”Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan.”(2. Kor. 5:18, 19) Sovitus on siis yksin Jumalan työtä – ihminen ei voi eikä hänen tarvitse lisätä siihen mitään.

Sovittaminen tarkoittaa alkukielellä peittämistä. Sovitus tapahtui ristillä: Jeesuksen kuolema sovitti ihmisten synnit Jumalan edessä niin, että näiden välille aukesi rauha ja yhteys. Jeesuksen sovitustyö ei tehnyt ihmiskunnan syntejä tekemättömäksi, mutta se peitti ne Jumalan edessä.

Lunastus

Lunastus tarkoittaa jonkun vapauttamista maksamalla lunnaat. Jumala on täysin pyhä, eikä hänen yhteydessään voi olla mitään syntistä. Ihminen on kuitenkin syntinen, synnin orja, ja ansaitsee synneistään rangaistuksen. Jumala rakastaa ihmistä ja haluaa pelastaa ja vapauttaa ihmisen synnin orjuudesta. Jumalan pelastussuunnitelmaan kuuluukin lunnaiden maksaminen.

Jo Vanhan testamentin aikana Jumala ymmärrettiin lunastajaksi, vaikka näkyvänä syntien lunastusmaksuna toimivatkin vielä eläinuhrit. Ne olivat kuitenkin vain esikuvia todellisesta uhrista: Jumala osti koko ihmiskunnan vapaaksi synnin orjuudesta lähettämällä poikansa Jeesuksen kärsimään rangaistuksen ja kuoleman ihmisten puolesta. Synnittömän ja pyhän Jumalan Pojan veri on riittävä lunastusmaksu koko ihmiskunnan synneistä eikä muita uhreja ja maksuja enää tarvita. ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.” (2. Kor. 5:21) Siksi Jeesusta kutsutaan Lunastajaksi.

Evankeliumi

Sana evankeliumi on kreikkaa ja tarkoittaa ilosanomaa. Vanhan testamentin kreikankielisessä käännöksessä puhutaan evankeliumista esim. Jesajan kirjan luvuissa 40–66: siellä se tarkoittaa pelastuksen sanomaa, jonka Jumala lähettää kansalleen. Jeesus ilmoitti Jesajan ennustuksen (Jes. 61:1) täyttyneen hänessä (Luuk. 4:18) ja laajensi hyvän sanomansa kohteeksi koko ihmiskunnan.

Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen apostolit puhuivat evankeliumista kahdessa merkityksessä: sekä Jeesuksen puhumat sanat että koko sanoma hänestä olivat evankeliumia. ”Iankaikkinen evankeliumi”, jota enkeli lopun aikoina julistaa (Ilm. 14:6) on ilosanoma lopullisesta pelastuksesta, joka koittaa Herran omille.

Jumalan valtakunta

Jeesus opetti, että Jumalan valtakunta on ”keskellämme”. (Luuk. 17:20–21) Se ei ole näkyvä, tai jossain näkyvässä paikassa vaikuttava valta, vaan paremminkin ihmisen sydämessä oleva hengellinen tila, joka on syntynyt Jeesuksen sanan voimasta. Jumalan valtakunta on todellinen kaikille kristityille, eli niille ihmisille, joissa Pyhä Henki uskon kautta asuu.

Jumalan valtakuntaa ei voi päästä sisälle millään inhimillisillä tai maallisilla keinoilla. Sinne pääsee ottamalla Jeesuksen sovitustyön vastaan. Jumalan valtakunta vaikuttaa kaikissa Jeesukseen uskovissa ja ilmenee myös seurakunnassa. Jumalan valtakuntaa – samoin kuin seurakuntaakin – voi nimittää myös Kristuksen ruumiiksi. Jeesus on Jumalan valtakunnan hallitsija ja asettaa myös sen rajat. Jumalan valtakunta on ikuinen: se on jo nyt uskovien sydämessä ja jatkuu iankaikkisesti taivaassa.

Pelastus

Jumala on valmistanut pelastuksen kaikille ihmisille. Hän esitti pelastussuunnitelmansa heti syntiinlankeemuksen jälkeen sanoessaan käärmeelle: ”Ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän.” (1. Moos. 3:15) Tämä toteutui Jeesuksen kuollessa ristillä: hänen kantapäänsä naulattiin kiinni ristiin, mutta kuolemallaan hän voitti Paholaisen vallan, eli murskasi tämän pään. Sovituskuolemallaan Jeesus pelasti ihmisen Paholaisen vallasta. Pelastuksen lähtökohta onkin Jeesuksen risti ja sen ydin on syntien anteeksiantamus.

Pelastus on rakastavan Jumalan työtä ihmisen hyväksi. Evankeliumin sana tuo pelastuksen (Room. 1:16) ja se omistetaan uskolla (1. Piet. 1:5). Jumala antaa ihmiselle uskon lahjan, jotta tämä pelastuisi. Uskon lahjaa voi pyytää rukouksessa. Uskon kautta ihminen ymmärtää olevansa syntinen ja tarvitsevansa Jeesusta. Jumala vakuuttaa antavansa synnit anteeksi ja pelastavansa ihmisen (Joh. 3:16).

Ihminen voi pelastua tänäänkin, sillä ”juuri nyt on pelastuksen päivä” (2. Kor. 6:2). Jumalan valmistamasta pelastuksesta voi myös kieltäytyä – siksi kaikki eivät pelastu.