Synnintunto

Kysymys: Olen vajaan vuoden ajan lukenut ja pohdiskellut hengellisiä asioita. Uusi testamentti kerran läpi luettuna ja Vanhan testamentin luku meneillään. Kysymyksiä heräilee paljon ja nyt tunnen olevani jumissa synnintunnossa ja siinä mitä Raamattu opettaa sen ilmenemisestä ihmisessä? Uutta testamenttia lukiessani olettaisin törmänneeni aiheeseen mutta ymmärryksen puute estänyt vastausta selkiytymästä.

Aiemmin hengelliset aiheet ja hengellisyys eivät ole kuuluneet elämääni oikeastaan millään tavalla, nyt vain koen kokeneeni jonkinlaisen herätyksen ja kristillisyys kiinnostaa aivan erityisen paljon. Muutoksia olen huomannut, esim. kiroilu on loppunut oikeastaan kokonaan ilman mitään erityistä tietoista päätöstä. Huomaan myös pysähtyväni pohtimaan arkielämän tilanteissa, että onko hetkessä esim. jokin itsekäs motiivi vai olisiko joku muu tapa tehdä asia tai jättää kokonaan tekemättä. Synnintuntoako?

Vastaus

On tuntunut hyvältä lukea nöyrästä kiinnostuksestasi hengellisiin asioihin ja kysymykseen synnintunnosta. Viittauksesi kiroilun loppumiseen ilman tietoista päätöstä kertoo minulle Jumalan jo vaikuttavan hyvällä tavalla omassa sisimmässäsi. ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.” (Luuk. 6:45)

Kerrot pohtivasi sitä, että kuuluuko itsekkäiden motiivien tiedostaminen arkielämän tilanteissa synnintuntoon. Epäilemättä oman itsekkyyden tiedostaminen voi johtaa synnintuntoon.

On hyvä pitää mielessä, ettei synnintunto ketään pelasta. Yksin Jeesus on pelastaja, Vapahtaja! Eikä hänen pelastava toimintansa elämässämme ole riippuvaista synnintuntomme tasosta tai määrästä. Eri ihmiset voivat kokea synnintuntoa hyvin eri tavalla. Joillakin voimakas syyllisyys vie etsimään yhteyttä Jumalaan. Jotkut kertovat, että Jumalan hyvyyden ja rakkauden tiedostaminen on johtanut heidät Jumalan luo. Yhden esimerkin erityisen voimakkaasta synnintunnosta, mutta myös siitä vapautumisesta tarjoaa kuningas Daavidin kirjoittama Psalmi 32. Juudas Iskariot tunsi epäilemättä myös aitoa synnintuntoa kavallettuaan Jeesuksen. Mutta hän tunnusti syntinsä aivan väärään osoitteeseen eikä siksi kohdannut muuta kuin armottomuutta. (Matt. 27:3-5)

Raamatussa kysymys syyllisyydestä ja synnintunnosta nousee esiin jo ensimmäisten ihmisten kohdalla. Syntiinlankeemuksen seurauksena syyllisyys johti siihen, että he yrittivät piiloutua Jumalalta. Ja heidän murhaan syyllistynyt poikansa Kain huokaili, että syntiä seurannut rangaistus oli hänelle liian raskas kantaa. (1. Moos. 3:8, 4:13)

Onneksi Jeesus on kantanut ristille meidän kaikkien synnit. Siksi hänen ansiostaan jokaiselle pienempää tai suurempaa synnintuntoa kokevalle ja Jeesukselle syntinsä tunnustavalle on luvassa anteeksiantamus. Synnintunnon määrästä riippumatonta anteeksiantamusta vakuuttaa esim. 1. Joh. 1:8-9. ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”

Kirjoittaja