Jumala armahtaa ja paaduttaa
Kysymys: Room. 9:2-18 menee ymmärrykseni yli. Siinä sanotaan mm. että ratkaisevaa ei ole mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. Lisäksi että Jumala armahtaa ja paaduttaa kenet tahtoo. Ja vielä että Jumala osoitti, että hänen suunnitelmansa perustui hänen omaan valintaansa, ei ihmisen tekoihin vaan kutsujan tahtoon.
Tarkoittaako tämä että minä olen vain Jumalan arpapelissä, jossa hän valitsee kohtaloni? Jos hän haluaa että paadun, niin paadun. Omilla valinnoilla ei ole merkitystä, koska Jumala tekee lopulta valintanikin puolestani. Olen kuin sätkyukko. Mihin ihmisen vapaa tahto tässä kohtaa sopii?
Vastaus
On hyvä huomata, että Roomalaiskirjeen 9.luku on otsikoitu: Israel ja Jumalan lupaukset. Apostoli Paavali pohtii kirjeessä juutalaisten ja pakanoiden välistä suhdetta ja hän jopa toteaa, että ”Eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin.”
Keskeisten Raamatun pelastuskysymysten kanssa on hyvä aina pitää mielessä pääasia, ja tässä ko. kohdassa se ilmenee Paavalin sanoissa: ”Ratkaisevaa ei siis ole se, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se, että Jumala on armollinen.” (jae 16). Pelastushistorian punainen lanka on siinä, että syntiin langennut ihmiskunta tarvitsi Jumalan todellisen asioihin puuttumisen. Tarvittiin syntiemme sovittaja ja meille kuuluvan syntien rangaistuksen kärsijä. Jumalan pyhyys ja rakkaus ilmeni kaikessa siinä, mikä alkoi Jeesuksen ihmiseksi tulossa, hänen ristinkuolemassaan ja ylösnousemuksessaan.
Jumala siis halusi valita jokaisen luomansa ihmisen omakseen Jeesuksessa Kristuksessa. Siksi Paavali toteaa, että olennaisinta on se, että Jumala armahtaa ja on armollinen. Armo on Jumalan ansioton rakkaus meidän osaksemme. Jumala on siis tehnyt Jeesuksessa valinnan ja jokainen saa olla siitä osallinen – jos tahtoo!
Tästä tahtomisesta Paavali ottaa esimerkiksi kielteisessä mielessä Esaun ja faraon. Toisaalta voitaisiin myös ottaa esimerkiksi moni ihminen heidän laillaan. Ehkä vaikeinta meidän rajallisten ihmisten on ymmärtää, miksi Jumala ei kuitenkaan pakota jokaista ihmistä uskomaan. Faraon kohdallahan oli kysymys valtavista ihmeistä, joilla Jumala halusi osoittaa kaikkivaltiutensa, mutta faraon mieli ei taipunut.
Apostoli Paavali ei jää tämän ns. teodikea- eli Jumalan kaitselmuskysymyksen äärellä vain siihen, että emme voi käsittää sitä rajallisella ymmärryksellämme. Hän ei siis jää pohdiskelemaan asiaa sen negatiivisesta näkökulmasta, miksi Jumalan työ Jeesuksessa Kristuksessa ei kelpaa kaikille. Hänelle on olennaista se, että ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” (Room. 10: 13). Pelastus ei perustu kenenkään ihmisen hyviin tekoihin ja lain noudattamiseen, mikä oli juutalaisten oppineiden käsitys, vaan siihen, että ”Kristus on lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo”. (Room. 10: 4).
Ylösnoussut Jeesus lähetti opetuslapsensa kaikkialle: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä… ja opettakaa…” Jumala tekee pelastavaa työtään tänäänkin sanan ja sakramenttien (kaste ja ehtoollinen) kautta. Niiden välityksellä Pyhä Henki haluaa taivutella jokaista ihmistä tahtomaan Jeesusta elämäänsä ja lahjoittaa näin uskon lahjan sydämeen. Yleensä siellä, missä Jumalan sana on läsnä, siellä myös syntyy aitoa tahtomista Jumalan puoleen. ”Usko syntyy kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta.”
Kirjoittaja
