Kysymys: Jumalan Sanaa sanotaan elämän leiväksi, ja tottahan se on. Mutta kysymykseni on, miten VT:n aikaan valmistettiin leipää, mitä jauhoja ym. siihen käytettiin. Ja mitä tarkoittaa, kun puhutaan happamattomasta leivästä? Oliko kyse samaisesta leivästä, mutta joku valmistusvaihe jätettiin tekemättä?
Raamatun aika on laaja käsite. Jotain kuitenkin tiedetään vanhoista elintavoista. Juutalainen laki on määritellyt ruokailutottumuksia, joihin sisältyvät sallitut ja kielletyt aineet sekä se, miten ruoka-aineita on ollut luvallista käyttää.
Nykyään tunnetaan aika hyvin käytössä olleita viljalajeja ja vanhoja viljelyskäytäntöjä. Ohra oli tavallisen kansan ja köyhien yleisesti käyttämä viljalaji (esim. Joh. 6:9). Vehnästä saatiin parhaat jauhot, ja siksi se oli enemmänkin varakkaamman kansanosan käytössä (1. Moos. 18:6).
Ensin viljasta eroteltiin myrkkyjyvät, ohdakkeet ja rikkaruohot, jotka usein olivat hyvin samannäköisiä kuin viljan jyvät. Sen jälkeen jyvät jauhettiin. Varhaisempana aikana jauhaminen tapahtui hankaamalla suuremman kiven päällä olevaa viljaa pienemmällä kivellä (Job 41:16). Myöhemmin käytettiin kahta myllynkiveä, joiden välissä vilja jauhettiin.
Jauhot sekoitettiin veteen (joskus oliiviöljyyn) taikinaksi. Siihen aikaan oli harvoin käytettävissä hiivaa, joten joka päivä ennen leipomista pala taikinaa pantiin odottamaan seuraavan päivän leipomista. Leivottaessa taikinaan lisättiin edellisenä päivänä talteen pantu taikinan palanen, hapate, ja taikinasta leivottiin matala kakku (Matt. 13:33). Jos hapatetta ei käytetty, tuloksena oli happamaton leipä (1. Moos. 19:3).
Nykyisin käytössä oleva ehtoollisleipä, öylätti, on yleensä leivottu happamattomasta vehnäjauhosta. Lännen kirkko siirtyi happamattoman leivän käyttöön 700-luvulla. Happamaton leipä viittaa juutalaiseen happamattoman leivän juhlaan, pääsiäiseen, jolloin seder-aterian yhteydessä nautitaan edelleen happamatonta matsa-leipää (2. Moos. 12:8,14–17).
Leipää leivottiin usealla eri tavalla. Helpoin tapa oli kaivaa hiekkamaahan kolo, johon tehtiin tuli. Tuhkan poiston jälkeen pannukakkumainen taikina kierrettiin kolon reunoille paistumaan. Joskus tuleen laitettiin kiviä, jotka otettiin tulesta pois, ja taikina asetettiin kivien päälle. Voitiin käyttää myös kuperaa levyä tai keramiikkamaljaa, joka asetettiin ylösalaisin tulen päälle, ja taikina paistettiin sen päällä. Rikkailla oli käytössään keramiikkauuneja. Tuli sytytettiin piipun juurella ja leipä asetettiin piipun sisälle. Vasta roomalaisaikana otettiin käyttöön jaettu uuni, jossa oli erillinen palotila.
Leivottiin myös leipiä, joiden kuori oli taipuisa. Matkalle lähdettäessä leivän reuna avattiin, sisälle pantiin muita aineita: juustoa, oliiveja, taateleita sekä mahdollisesti mausteita. Näin saatiin matkaevääksi monipuolinen ateria, jokapäiväinen leipä, jonka myös Jeesus tunsi (Isä meidän -rukous, Matt. 6:11).
