Rukoilemmeko anteeksi syntejämme vai velkojamme?

Kysymys: Miksi kirkossamme ei käytetä Raamatussa olevaa muotoa Isä meidän -rukouksesta? Raamatussa on velat ja velalliset, mutta kirkon rukouksessa syntiset ja ne, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Lisäksi on olemassa ekumeeninen muoto, jossa onkin velat ja velalliset. Tämä tuntuu olevan maailmalla myös yleisempi. Jos lukee suomeksi toisten, muunkielisten mukana, on samassa tahdissa velallisten kanssa, mutta meitä vastaan rikkoneet menee pitkäksi. Onko tässä jokin luterilainen uskonpuhdistus, joka näyttää menneen ohi Raamatun?

Vastaus

Matteuksen evankeliumissa (Matt. 6:12) on Isä meidän -rukouksessa velat (ta ofeilémata) ja velallisille (tois ofeilétais). Sana velka tarkoittaa syntivelkaa ja velalliset niitä, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Luukkaan evankeliumissa (Luuk. 11:4) on alkutekstissä ”anna meille meidän syntimme (tas hamartías) anteeksi”.

Luukkaassa ja Matteuksessa kerrotut opetustilanteet ovat erilaiset. Jeesus varmaan opetti näin tärkeän asian moneen kertaan ja ehkä vähän eri sanoilla. Jos Jeesus on käyttänyt molemmissa tilanteissa aramean sanaa hou, Matteus ja Luukas ovat kääntäneet sen eri tavoin. Se voidaan kääntää sanoilla synti, syyllisyys ja velka.

Mielestäni ”anna meille anteeksi syntimme” ja ”ne, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet” ilmaisevat ehkä nykyihmiselle selvemmin sen, mitä Matteuksen evankeliumissakin tarkoitetaan velalla ja velallisilla.

Kirjoittaja