Latauspaikka 1

Viikon eväs 1.1.2018

Hiljenny Jeesuksen luona, ja huomaa, miten hyvä on vain olla hänen kanssaan.

Joh. 7:10-13

Mutta kun veljet olivat lähteneet juhlille, myös Jeesus lähti sinne, ei ihmisten tieten vaan salaa. Juhlien alettua juutalaiset etsivät häntä ja kyselivät: ”Missä se mies on?” Kansan keskuudessa hän oli yleisen kiistelyn aiheena. Toiset kiittivät: ”Hän on hyvä mies”, toiset sanoivat: ”Kaikkea muuta, hän on kansanvillitsijä.” Julkisesti kukaan ei kuitenkaan uskaltanut puhua hänestä, sillä kaikki pelkäsivät juutalaisia.

 

Jeesus oli juhlien aikaan Jerusalemissa ykköspuheenaihe. Kaupungin joka kolkassa kuiskittiin hänestä. Oli kuitenkin vaarallista sanoa hänestä mitään julkisesti. Ihmispelko sanelee usein, mitä voi sanoa ja mikä jätetään sanomatta. Jännitteet muhivat ihmisten keskuudessa, kun kaikki vahtivat toisiaan ja hiiviskelevät kierrellen asiaa kuin kissa kuumaa puuroa.

Kuinka paljon toisten mielipiteiden pelko saa määrätä, mitä sanomme ja jätämme sanomatta? Mieti ”areenoita”, joille joudut päivittäin, perhettä, työpaikkaa, opiskelupaikkaa, julkisia paikkoja.

Rukous

Pyydä rohkeutta Häneltä, joka ei ole antanut meille ”pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.” 2. Tim. 1:7