Istock 000002143877amanda Rohde

Viesti väsyneille kristityille

Uudessa testamentissa on yksi kirja, jonka kohderyhmä on aivan toinen kuin muilla kirjoilla. Heprealaiskirje on kirjoitettu nimittäin toisen sukupolven kristityille, joita uhkasi väsähtäminen uskossa ja kristityn elämässä.

Miten uskossa väsähtämisen vaara sitten näkyi? Ehkä kohtalokkainta oli Jumalan sanan aseman muuttuminen heidän elämässään. Heistä oli tullut haluttomia kuulemaan Sanaa (5:11). ”Jo aikoja sitten teistä olisi pitänyt tulla toisten opettajia, mutta sen sijaan te olette itse jälleen opin tarpeessa: jonkun olisi opetettava teille Jumalan sanan alkeet. Te tarvitsette taas maitoa, ette te kestä vahvaa ruokaa.”  (5:12.)

Yksi merkki väsähtämisestä näkyi seurakunnan yhteisten kokousten laiminlyönnissä. Samalla toinen toisensa rohkaiseminen jäi vähemmälle (10:25). Kristittyjä uhkasi myös ajautuminen virran vieminä harhaan (2:1) ja jääminen taipaleelle pääsemättä luvattuun lepoon (4:11). Siksi kirjeen tuntematon kirjoittaja kehotti: ”Menkäämme eteenpäin, jos Jumala suo” (6:3).

Väsymisen vaarassa olleita kristittyjä kehotettiin toisaalta katsomaan taaksepäin. ”Muistakaa, millaista oli ennen, silloin kun te juuri olitte päässeet valoon. Te kestitte silloin monet kärsimykset ja kamppailut” (10:32). Menneistä kokemuksista voi ammentaa voimaa nykyhetken vaikeuksien kestämiseen.

Toisen sukupolven kristittyjä rohkaistiin myös uskon sankareiden esikuvilla ja heidän uskonsa voimalla (luku 11). Heitä ei voi ruveta matkimaan, mutta heidän esimerkkinsä voi kantaa jokaisen uuden sukupolven kristittyjä. Ennen kaikkea väsyneiden kristittyjen olisi nostettava katseensa uudelleen Kristukseen. ”Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne” (12:3). Erään poikakerhon nimenä oli kerran KKK = kannattaa keskittää Kristukseen.

Tunnetko sinä vaaraa väsähtää uskossa? Lue silloin Heprealaiskirje ja omi sen kehotukset itsellesi!

Kirjoittaja