Mitä tarkoittaa kärsimyksistä iloitseminen? Mitä Paavali tarkoittaa sanoessaan täyttävänsä sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu?
Kysymys: Tarkoittaako 2. Kor.12:10 yleensäkin kaikkia elämään tulevia vaikeuksia ja ahdistuksia? Vai niitä, mitä saa kokea siksi, että uskoo Jeesukseen Kristukseen, esim. omassa elinpiirissään ivailuna ja hihhuliksi leimatuksi tulemisena?
Ja sitten olisi toinen kysymys. Kol. 1:24:ssä Paavali sanoo täyttävänsä sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu. Mitä tämä tarkoittaa, sillä Jeesushan täytti kaiken?
Vastaus
Kysyjä viittaa jakeeseen, joka kuuluu: ”Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas.” Sehän liittyy Paavalin rukoustaisteluun, jossa hän pyysi kolmeen otteeseen Herraa vapauttamaan hänet pistimestä eli hänelle jatkuvaa kipua tuottavasta Saatanan enkelistä (tai lähettiläästä, niin kuin sana ”angelos” myös voidaan kääntää.) Herran vastaushan oli ”Et pääse vapaaksi”, koska Paavalin kokema kipu piti häntä nöyränä ja riippuvaisena yksin Herran armosta. Siis Herra pani pahan palvelemaan omansa parasta.
Jakeen tulkintaan vaikuttaa se, miten tuo Paavalin pistin ymmärretään. On esitetty ajatuksia siitä, että se viittaisi esimerkiksi Paavalin silmäsairauteen tai hänen kokemaansa vainoon ja vastustukseen. Mutta Paavali itse selittää kipunsa lähteeksi Saatanan enkelin eli riivaajan työn. Sen voi tietysti tulkita myös niin, että joku tai jotkut ihmiset toimivat häntä vastaan Saatanan liikkeelle panemina. Moderni läntinen maailmankuva ei riivaajien olemassaoloa oikein hyväksy, joten sanallinen tulkinta siitä, että riivaaja aiheuttaisi suoraan kipua ihmiselle, ei ole suosittu
Näin ollen Paavalin mieltymys (kansanomaisemmin tykkääminen) kohdistui mielestäni sekä siihen kipuun, joka johtui Kristuksen tähden pilkatuksi ja vainotuksi tulemisesta, että myös niihin ahdistuksiin, jotka tulivat hänen osakseen suoranaist en pimeyden hyökkäysten muodossa. Paavali näki koko elämänsä ja kaikki siihen liittyvän tuskan Kristuksen kanssa vaeltamiseen kuuluvana. Mikään elämässämme ei tapahdu muutoin kuin Herran kasvojen edessä. Sellaisenkin kivun, jota hän ei kyennyt ymmärtämään, hän oppi ottamaan Herran kädestä tapana, jolla Vapahtaja pyrki pitämään häntä nöyränä ja täysin riippuvaisena armostaan.
Edellä sanottu koskee mielestäni myös sellaista kipua ja tuskaa, joka aiheutuu syntiemme seurauksista, tietenkin edellyttäen, että tunnustamme syntimme, hylkäämme synnin syntinä ja pyydämme anteeksiantamusta Jeesuksen Golgatalla vuodatetun sovintoveren vuoksi. Tällaista kipua Paavali kantoi siitä, että hän oli vainonnut Kristuksen seurakuntaa. Syyllisyyden hän oli saanut anteeksi, mutta muistot tekivät kipeää – hän palaa kirjeissään asiaan usein. Mutta kun Herran armo sai tuon kivun ottaa käsittelyynsä, se antoi Paavalille uutta intoa julistaa evankeliumia.
Jälkimmäisessä kysymyksessä viitataan Kolossalaiskirjeen jakeeseen 1:24, joka kuuluu: ”Nyt iloitsen saadessani kärsiä teidän hyväksenne. Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, minä täytän omassa ruumiissani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta.” Tässäkin yhteisenä teemana on ilo kärsimysten keskellä. Syy on siinä, että se kärsimys, josta Paavali tässä puhuu, johtuu rakkaudesta. Rakkauden mittahan on se, miten syvä on tuska, kun rakkauden kohteelle tapahtuu jotain pahaa tai rakkauden kohde lähtee kulkemaan väärää tietä.
Kysymys ei ole Jeesuksen sovitustyössä ilmenneen Jumalan kärsimyksen puutteellisuudesta. Sovitus koko maailman syntien tähden on täydellinen eikä Paavali siihen kuvitellutkaan mitään lisäävänsä. Mutta kun Jumalan rakkaus ilmeni ristin kärsimyksenä, niin myös se rakkaus, jolla pyrimme viemään evankeliumin sanaa syntiensä tähden hukkuvien ihmisten pelastukseksi, johtaa meidät kärsimään. Se on rakkauden tuskaa toisten hyväksi. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä, miten hänellä on lakkaamaton tuska sydämessään pelastuksesta osattomien heimoveljiensä puolesta (9:2). Se oli rakkauden kipua. Meidän Jumalamme on niin suuri, että rakkaudessaan Hänkin kärsii siitä, että ihmiset hylkäävät armon. Jeesus itki Jerusalemin paatumusta.
Toisaalta ilmestyessään Paavalille Damaskoksen-tiellä Jeesus kysyi: ”Miksi vainoat minua?” (Ap. t. 9:4) Kysymyksellään Jeesus osoitti, että Hänen ruumiinsa eli seurakunnan kärsimys vainoissa on myös Jeesuksen tuskaa. Se ei ole toki enää sovittavaa kärsimystä, joka tuli valmiiksi Golgatalla. Mutta se on Kristuksen todellista läsnäoloa myös seurakuntansa kärsimyksessä. Meidän Vapahtajamme ei ole tunteeton omiensa kärsiessä. Paavali halusi myös tässä suhteessa päästä mahdollisimman lähelle Jeesuksen sydäntä. Siksi hän kirjoittaa myös näin: ”Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa” (Fil. 3:10).
Rakkaus vei Jeesuksen ristille, rakkaus vei Paavalin palvelemaan ihmisiä heidän pelastuksekseen, mutta se merkitsi myös ahdistusta. Mutta Paavalin lähtökohta oli se, että hän oli ensin saanut omistaa Jeesuksen ylösnousemusvoiman eli Jeesuksen täydellisen sovitustyön osakseen.
Kirjoittaja
