Ennustetiinko Vanhassa testamentissa, että Messias on Jumalan Poika?

Kysymys: Evankeliumissa Johanneksen mukaan (1:49) sanotaan: ”Natanael sanoi: ’Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!’”
Löytyykö Vanhasta testamentista jossain ennustus/kirjoitus, että Messias on samalla Jumalan Poika (=Jumala), vai mihinkä perustuu Natanaelin lausunto?

Vastaus

Evankeliumin kirjoittaja Johannes sukeltaa alusta alkaen syvälle Jeesuksen persoonan salaisuuteen. Hän pohtii ja avaa Jeesuksen todellista ihmisyyttä ja jumalallisuutta niin tämän toiminnan, keskustelujen kuin puheiden välityksellä.

Natanaelin ja Jeesuksen keskustelu ja vähän aiemmin siihen johdatelleen Filippuksen osuus (Joh. 1: 43–51) ovat osa Jeesuksen kutsumuksen ja merkityksen avaamista. Vanha testamentti, erityisesti Mooses, liittyy tähän asiayhteyteen kiinteästi, kuten alaviitteetkin kertovat. Filippus oli vakuuttunut Jeesuksen messiaanisuudesta 5. Moos. 18:18:n mukaisesti. Jeesus, Joosefin poika Nasaretista, on kirjoitusten täyttymys.

Natanaelille tämä ei riittänyt. Filippus kutsui hänet tapaamaan siksi Jeesusta itseään. Tuo kohtaaminen ja Jeesuksen tieto siitä, mitä Natanael oli miettinyt yksinäisyydessään viikunapuun alla, vakuuttivat rehellisen epäilijän. Joosefin poika oli totisesti myös Jumalan Poika, Israelin kuningas.

Natanaelin tunnustukselle löytyy suora vanhatestamentillinen esikuva, vaikka nykykäännöksessä siihen ei ole alaviitettä. Nimittäin profeetta Natanin ennustuksessa Isä-poika -näköala sekä kuninkuus yhdistyvät, 2. Sam. 7:11–17. Messiasta kutsutaan Jumalan Pojaksi niin ikään mm. eskatologisissa psalmeissa 2:7 ja 89:20–28. Nimenomaan Galileasta nouseva Messias – mitä mahdollisuutta Natanael epäili aluksi spontaanisti – ilmenee kirkkaasti jouluajan profetiasta Jes. 9:5–6.

Samassa Johanneksen tallentamassa tilanteessa esiintyy myös messiaaninen ilmaus Ihmisen Poika. Siihen Johannes liittää Mooseksen kirjoista löytyvän, juutalaisille perin tutun ”Jaakobin tikapuut” -episodin (1. Moos. 28:12). Jeesus on samalla kertaa tosi ihminen ja tosi Jumala. Hänessä avautui väylä taivaan ja maan välille, ei vain enkeleille vaan myös ihmisille. Asian oppimisessa meni kyllä aikaa. Vielä julkisen toimintansa loppupuolella Jeesus joutui kertaamaan Natanaelin kanssaepäilijöille: ”Tien sinne (Isän luo) te tiedätte.” (Joh. 14:1–11).

Kirjoittaja